Kuva: Fotolia

Susi-kansalaisaloite luovutettu eduskunnalle

05.11.2020 11:50 - Paavo Törmi

”Suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittaminen ja susivahinkojen estäminen” -kansalaisaloite on luovutettu eilen eduskunnalle.

Kansalaisaloitteen valmistelusta vastanneet maa- ja metsätaloustuottajien järjestöt MTK ja SLC, Suomen Metsästäjäliitto ja useat metsästyskoirajärjestöt esittävät eduskunnalle, että se valmistelisi lain joka mahdollistaisi puitteet suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi. Lisäksi lain tulee mahdollistaa nykyistä luotettavampi suden kannanarviointi, suden lajipuhtaus ja määrittää valtakunnallisesti yhtenäiset toimintatavat uhkaa tai vaaraa aiheuttavien susien poistamiseen. Aloite keräsi vaaditut 50 000 kannatusta vajaassa viikossa. Yhteensä aloite keräsi 61 618 kannatusilmoitusta kuukaudessa. Sen jälkeen nimien keruu keskeytettiin, jotta aloite saataisiin eduskunnan käsiteltäväksi mahdollisimman pian.

Sudet aiheuttaneet monenlaisia vahinkoja

Sudet ovat aiheuttaneet kesän ja syksyn aikana merkittäviä vahinkoja sekä kotieläimille että metsästyskoirille. Kokonaisia lammaslaumoja on raadeltu, vasikoita on viety jopa pihatoista.

Metsästyskauden alussa 20.8.2020 - 31.10.2020 välisenä aikana sudet ovat tappaneet 21 metsästyskoiraa. Sen lisäksi ne ovat raadelleet 15 koiraa, jotka jäivät henkiin. Metsästyskausi jatkuu helmikuun loppuun saakka. Sudet ovat vieneet koiria ja kissoja myös pihoilta.

Susikanta on Suomessa kasvanut. Susilaumojen määrä oli Luken mukaan maaliskuussa 2020 noin 25 prosenttia edellisvuotta suurempi. Tänä vuonna sudet ovat käyneet ihmisten pihoilla jo 2800 kertaa, käy ilmi Tassu-suurpetohavaintojärjestelmästä

Lue myös: 342 karhua saaliiksi tänä syksynä -Pohjois-Suomessa 88

Lue myös: Pari sakkoa metsästysvalvonnassa Pohjanmaalla

Kilpailut

Uusimmat