Lumo-valofestivaali peruttu koronatilanteen takia

20.10.2020 10:31 - Marja Ollakka

Oulussa marraskuun 20.-22. päiville suunniteltu Lumo-valofestivaali on peruttu. Syynä on koronatilanne ja sen leviämisen estäminen.

”Teimme päätöksen keskusteltuamme kaupungin johtavien terveysviranomaisten kanssa. Tilanne on valitettava, mutta vastuullisuus ja ihmisten terveys on tärkeintä. Päätös oli parempi tehdä hyvissä ajoin nyt, kuin vasta festivaalin kynnyksellä”, sanoo ohjelmapäällikkö Jarkko Halunen.

“Olemme arvioineet aiempien vuosien kävijämääriin perustuen, että emme pysty takaamaan turvavälien säilymistä edes kaikkien suunniteltujen erityisjärjestelyjen avulla. Riskialttiita ruuhkasumppuja voisi järjestelyistä ja viestinnästä huolimatta syntyä tapahtuma-alueella, joukkoliikennevälineissä ja muissa avoimissa tiloissa, joihin emme pysty vaikuttamaan”, sanoo Anna Lanas.

Festivaalin valmisteluja jatkettiin viime hetkeen saakka aikataulussa ja optimistisena siitä, että järjestelyt saadaan pandemiasta huolimatta toimimaan. 

Festivaalijärjestäjät tutkivat parhaillaan, onko festivaalin ohjelmistossa joitakin osa-alueita, joita voitaisiin toteuttaa turvallisesti.

Tämän vuoden Lumo-valofestivaalin jäädessä puuttumaan, järjestäjät kannustavat asukkaita, yrityksiä ja yhteisöjä piristämään itse ympäristöään valotaiteen avulla.

Lue myös: Räjähdys Oulujoen siltatyömaalla aiheutti väärän hälytyksen

Kilpailut

Uusimmat