Street food fiesta aloitti kiertueensa Oulusta

05.08.2020 09:45 - Nelli Salomäki

Street food fiesta saapui tänäkin vuonna Ouluun, mutta hieman pienemmässä mittakaavassa.

Tapahtuma käynnistyi lauantaina Oulun torilla ja jatkuu kuluvan viikon sunnuntaihin saakka. Poikkeusolojen myötä kiertue käynnistyi Oulusta vasta elokuun ensimmäisenä päivänä. Vallitsevan tilanteen myötä myös kojujen määrä on normaalia pienempi.

Kiertue on tunnettu kojuistaan, joissa pääsee tutustumaan kansainväliseen ruokakulttuuriin. Joukosta löytyy kuitenkin myös kotimaisiin herkkuihin keskittyviä myyjiä, joilla myynnissä on esimerkiksi metrilakuja ja tyrnäväläistä trombiperunaa. 

Kilpailut

Uusimmat