Kuva: Fotolia

Oulun teknisiä kyvykkyyksiä kaupunkilaisdatan käytössä parannetaan valtion rahoituksella

03.06.2020 09:58 - Mika Kuki

Tavoitteena on, että kaupunki hyödyntää käytettävissä olevan tiedon tehokkaasti saaden lisää vaikuttavuutta kuntalaisten palveluihin, johtamiseen ja kehittämiseen.

Valtiovarainministeriö on myöntänyt Oululle, Helsingille, Espoolle, ja Turulle reilut 2 miljoonaa euroa rahoitusta OmaData-hankkeisiin. Tavoitteena on parantaa kaupunkien teknisiä kyvykkyyksiä, jotta kaupunkilaisdatan käytön, yksilönsuojan ja tietoturvan välillä ei tarvitse tehdä kompromisseja.

Rahoitus auttaa Oulua, Helsinkiä, Espoota ja Turkua hyödyntämään kaupunkilaisdataansa entistä paremmin. Palvelujen digitalisointi itsessään ei ole kaupunkien tavoite, vaan se, että teknologioiden älykäs hyödyntäminen mahdollistaa arkea helpottavien palvelujen tarjoamisen kuntalaisille. Avainasemassa on kaupunkilaisten suostumukseen perustuva datan käyttö.

Oulun kaupunki on laatinut kaupunkistrategian pohjalta Digitaalinen Oulu –toteutusohjelman, jonka keskeisenä tavoitteena on parantaa palvelujen vaikuttavuutta dataa hyödyntämällä. Tavoitteena on, että kaupunki hyödyntää käytettävissä olevan tiedon tehokkaasti kuntalaisten palveluissa, johtamisessa ja kehittämisessä. OmaData-toimintamalli ja kaupunkiyhteistyö luovat edellytykset toimijoiden väliselle tiedonsiirrolle ja yhteentoimivuudelle. Kehittämisyhteistyön edistämiseksi Oulun kaupunki liittyi myös MyData Global järjestöön maaliskuussa 2020.

Keskeistä on, että kaupungit käyttävät tietoja ihmisten omien etujen mukaisesti

Hankkeiden suhteen korostetaan, että luottamus kaupungin ja kaupunkilaisen välillä on erittäin tärkeää. Kaupunkilaisen tulee ymmärtää, miten kaupunki dataa käyttää. Kaupungit keräävät kaupunkilaisista paljon dataa, mutta ongelma on, että data on hajallaan ja sitä on usein vaikea saada käyttöön sinne, mistä siitä olisi eniten hyötyä. Kaupungit eivät myöskään käytä dataa ilman asukkaan lupaa. Keskeistä ovat selkeät ja ymmärrettävät suostumukset datan käyttöön, jotta ihminen ymmärtää, mihin suostuu.

Kaupunkien vahvuudet datan käyttäjinä ovat valtavissa jo kerätyissä tietomassoissa ja siinä, että kaupunkeihin luotetaan datan käyttäjinä. Luottamuksen säilyttämiseen ei riitä pelkästään tekniikka vaan keskeistä on datan eettisesti kestävä ja läpinäkyvä käyttö.

Oulu, Helsinki, Espoo ja Turku haluavat olla vaikuttamassa datan ja tekoälyn eettisten pelisääntöjen muodostumiseen. Tavoitteena on, että kaupunkilaisdatan käyttäminen tapahtuu reilusti, avoimesti ja yhteisten standardien mukaan. Tavoitteeseen liittyy myös se, että jos dataa jalostetaan, tulee myös tekoälyn jalostusalgoritmien olla avoimia ja sellaisia, jotka eivät syrji ketään.

Kilpailut

Uusimmat