Aluehallintovirasto kieltää yli 500 hengen yleisötilaisuudet Manner-Suomessa

13.03.2020 14:47 - Marja Ollakka

Aluehallintovirastot ovat 13.3.2020 antaneet määräykset, joiden mukaan yli 500 hengen yleisötilaisuudet sekä sisä- että ulkotiloissa kielletään uuden koronaviruksen aiheuttaman infektion (covid-19) leviämisen ehkäisemiseksi.

Määräykset koskevat kaikkia Manner-Suomen kuntia ja ovat voimassa tartuntatautilain mukaisesti yhden kuukauden eli 12.4.2020 klo 24 asti.

Määräys astuu voimaan välittömästi.

Kunkin aluehallintoviraston alueelleen antama määräys perustuu tartuntatautilain (1227/2020) 58 §:n mukaisiin toimenpiteisiin, joilla ehkäistään uuden koronaviruksen aiheuttaman infektion leviämistä ja sen ihmisille ja yhteiskunnalle aiheutuvia haittoja.

Aluehallintovirastot varautuvat siihen, että päätösten voimassaolon umpeutuessa saattaa olla tarve harkita uusia vastaavia päätöksiä.

Valtioneuvoston suositus on, että yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun asti. Aluehallintovirastot seuraavat aktiivisesti tilanteen kehittymistä alueillaan ja tekevät tilanteen mukaiset päätökset kiellon jatkamisesta.

Tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin mukaan kun laajaa tartunnan vaaraa aiheuttava yleisvaarallinen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäilty tartuntatauti on todettu tai sen esiintyminen on perustellusti odotettavissa, aluehallintovirasto voi päättää alueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköiden, oppilaitosten, päiväkotien, asuntojen ja vastaavien tilojen sulkemisesta sekä yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien kieltämisestä, jos kyseisten rajoitusten tekeminen on tarpeen usean kunnan alueella. Edellytyksenä on lisäksi, että toimenpide on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Säännöksen 3 momentin mukaan edellä

1 momentissa tarkoitetut päätökset tehdään enintään yhden kuukauden ajaksi.

Toimenpiteet on heti lopetettava, kun tartunnan vaaraa ei enää ole.

Lue myös: Oulu peruu koronaviruksen vuoksi kaupungin järjestämät tapahtumat ja tilaisuudet, jotka eivät ole välttämättömiä

Kilpailut

Uusimmat