Verenluovuttajia viime vuonna lähes 200 000

27.01.2020 10:42 - Jussi Häkkilä

Tiedottaja Iira Hartikaista SPR:n Veripalvelusta haastattelee Jussi Häkkilä.

Viime vuonna verta luovutettiin yhteensä yli 198 000 kertaa. Verta kerättiin valtakunnallisesti noin kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän, johtuen verivalmisteiden käytön vähenemisestä sairaaloissa. Punasolujen käyttö sairaaloissa on laskenut tasaisesti 2000-luvulla, ja myös verta on vastaavasti kerätty hieman vähemmän.

Verivalmisteiden käytön väheneminen kertoo siitä, että hoitomenetelmät sekä leikkaustekniikat kehittyvät edelleen, ja verensiirtoja tehdään ainoastaan tilanteissa, joissa se on aivan välttämätöntä.

Tänä vuonna verenluovutusten määrän odotetaan pysyvän viime vuoden tasolla tai laskevan edelleen muutaman prosentin.

Ensi viikon maanantaina SPR:n Veripalvelun verenluovutustilaisuus on mm. Raahessa ja Pietarsaaressa.

Suurin osa suomalaisista voi luovuttaa verta. Yleisimmin käytetyt lääkkeet kuten verenpaine-, kolesteroli- ja lievät masennuslääkkeet eivät estä verenluovutusta. Verenluovuttajan tulee olla terve, 18-70-vuotias ja painaa vähintään 50 kiloa. Uuden luovuttajan tulee olla alle 60-vuotias. 66 vuotta täyttänyt voi luovuttaa verta, jos edellisestä verenluovutuksesta on alle kaksi vuotta. Miehet voivat luovuttaa verta 61:n ja naiset 91:n vuorokauden välein.

Hemoglobiiniarvo mitataan aina ennen luovutusta ja sen tulee olla miehillä vähintään 135 ja naisilla 125. Verenluovuttajan tulee todistaa henkilöllisyytensä.

Vuosittain arviolta 50 000 potilasta saa Suomessa hoitoa verivalmisteilla. Verivalmisteita tarvitaan mm. leikkaus- ja syöpäpotilaiden hoidossa, onnettomuuksien uhreille sekä keskosvauvoille.

Lue myös: Oulun yliopiston tutkijoille 3,8 miljoonaa veri- ja imusuonitutkimukseen

Kilpailut

Uusimmat