Kuva: Fotolia

Linnamaan Baanan II-vaiheen rakentaminen alkaa

10.05.2019 15:24 - Marja Ollakka

Linnamaan Baanan II-vaiheen rakentaminen alkaa toukokuun puolivälissä

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut käynnistää Linnanmaan baanan II-vaiheen rakennustyön. Kohteen pääurakoitsijana toimii Oulun Maa- ja Vesirakennus Oy. Urakassa rakennetaan noin 3 km pitkä yhteysväli Tervahovintien ja Kaarlenväylän välille.

Keskusta-Linnanmaan pyöräilyn laatukäytävän, Linnanmaan Baanan ensimmäinen vaiherakennettiin vuonna 2018 välille Linnanmaantie-Tervahovintie. Toisessa vaiheessa Linnanmaan Baanaa jatketaan Tervahovintieltä Kaarlenväylälle Torinrantaan saakka noin 3 km verran. Linnanmaan Baanan toinen vaihe varmistaa sujuvan pyöräily-yhteyden keskustan ja yliopiston kampusalueen välillä.

Pyöräily ja jalankulku erotetaan toisistaan ja pyöräväylän osuus päällystetään punaisella asfaltilla kulkumuotoerottelun korostamiseksi. Samalla väylää levennetään ja valaistusta parannetaan. Rakentaminen alkaa toukokuussa viikolla 20 ja työt valmistuvat syyskuussa 2019. Rakennustyö aiheuttaa liikennehaittaa työmaa-alueen läheisyydessä kävely-, pyörä- ja autoliikenteelle. Urakka-alueella on käytössä rakennustyön aikaiset liikennejärjestelyt koko urakka-ajan.

Kilpailut

Uusimmat