Kuva: Radio Pooki

So­ra­mont­tu­mur­han uhrin ruumis löytyi Oulun Alakylästä

08.05.2019 10:08 - Joonas Hepola

Epäillyn henkirikoksen uhrin löytämiseksi käynistettiin laajat etsinnät viime syksynä.

Rikoksen uhrin löytämiseksi käynnistettiin laajat etsinnät syksyllä ja niitä jatkettiin talven aikana, mutta uhria ei löydetty. Poliisi löysi henkirikoksen uhrin 7. toukokuuta Oulun Alakylästä. Ruumis löydettiin alueelta, jonka epäillyt ovat osoittaneet esitutkinnan aikana. Osoitettua aluetta on tutkittu talven aikana muun muassa ruumiskoirien avulla.

Poliisi on saanut etsintöihin liittyen henkilöstöä ja kalustoa myös Rajavartiolaitokselta sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta. Olosuhteista johtuen ruumista ei kuitenkaan aikaisemmin pystytty löytämään. Etsinnät käynnistettiin uudestaan toukokuun alussa lumien ja vesistöjen sulaessa.Ruumis löydettiin pienialaisesta vesistöstä metsäalueelta.

Epäily henkirikoksesta tuli ilmi, kun poliisi ryhtyi tutkimaan marraskuussa tehtyä ilmoitusta kadonneesta henkilöstä. Poliisi on jatkanut tapauksen tutkintaa murhana ja asiaan liittyen on edelleen vangittuna kolme henkilöä, joita epäillään osallisuudesta henkirikokseen. Epäillyt ovat esitutkinnassa kiistäneet tahallisen henkirikoksen.

Kaksi epäiltyä on kertonut esitutkinnassa, että he ovat pian teon jälkeen siirtäneet ja kätkeneet ruumiin maastoon Oulun pohjoispuolelle.Esitutkinta valmistunee alkukesän aikana.Poliisi tiedottaa asiasta enemmän, kun esitutkinta on valmis.

Kilpailut

Uusimmat