Kuva: Jari Keinänen

Viisikanta -rakennussuojelupalkinto Muhoksen Leppiniemen vierasmajalle ja kunniakirjat Oulun Sammakkotalon ja TEKUn kunnostamisesta

03.05.2019 00:00 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kulttuuriympäristötoimikunnat ovat päättäneet myöntää Viisikanta-rakennussuojelupalkinnon yhdelle kohteelle ja Viisikanta-rakennussuojelukunniakirjat kahdelle kohteelle.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun kulttuuriympäristötoimikunnat ovat päättäneet myöntää Viisikanta-rakennussuojelupalkinnon yhdelle kohteelle ja Viisikanta-rakennussuojelukunniakirjat kahdelle kohteelle.
Viisikanta-palkinto myönnetään Muhoksella Pyhäkosken Leppiniemessä sijaitsevalle Leppiniemen vierasmajalle alkuperäisessä asussa säilytetyn rakennuksen ja pihapiirin esimerkillisestä restauroinnista. Leppiniemen vierasmajan omistaa Jari Keinänen.
Kunniakirjat myönnetään Cor Group Oy:lle Sammakkotalon eli Oulun entisen keskuskansakoulun, myöhemmin keskustan terveysaseman, perinteitä kunnioittavasta kaupunkikuvan säilyttävästä kunnostamisesta sekä Asunto Oy Oulun TEKU:lle entisen Oulun teknillisen koulun kaupunkikuvan säilyttävästä kunnostamisesta ja käyttötarkoituksen muuttamisesta asuinkäyttöön.
Viisikanta-palkintoa on jaettu vuodesta 1990 lähtien. Palkitut kohteet edustavat eri vuosikymmenillä rakennettua rakennuskantaa sekä yksityisellä että yhteisöllisellä puolella. Palkittujen kohteiden toivotaan esimerkillään edistävän osaltaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun rakennetun kulttuuriperinnön säilymistä. Tämän vuoden Viisikanta-palkinnon teemana oli funktionalismin aikakauden rakennusperintö.

Lue myös: Viisikanta-rakennussuojelupalkinto Takalon pihapiirille Oulun Korvenkylään ja kunniakirja ravintola Anorakille Kajaaniin

Kilpailut

Uusimmat