Kuva: Fotolia

Vesi- ja jätevesimaksu säilyvät ennallaan Oulussa

19.01.2019 10:46 - Ari Kettukangas

Oulussa veden ja jäteveden käyttömaksu on yhteensä 3,50 euroa kuutiolta sisältäen arvonlisäveron. Vesihuollon liittymismaksut, rakentamisen aikaiset käyttömaksut, sakokaivolietteen vastaanottomaksu sekä sprinklerimaksu säilyvät myös ennallaan. Maksut ovat noin 25 % maan keskiarvoa edullisemmat.

Vesi- ja jätevesimaksuihin ei tule muutoksia Oulussa tänä vuonna. Oulussa veden ja jäteveden käyttömaksu on yhteensä 3,50 euroa kuutiolta sisältäen arvonlisäveron. Vesihuollon liittymismaksut, rakentamisen aikaiset käyttömaksut, sakokaivolietteen vastaanottomaksu sekä sprinklerimaksu säilyvät myös ennallaan. Maksut ovat noin 25 % maan keskiarvoa edullisemmat. Oulun Vesi laskuttaa kiinteistöjä neljä kertaa vuodessa. Näistä kolme laskutuskertaa perustuu vuosiarvioon ja neljäs kerta vesimittarin lukeman mukaisen tasauslaskuun. Ennen tasauslaskua asiakas toimittaa vesimittarilukemansa sähköisesti tai postin välityksellä.

Lue myös: Oulussa jaetaan some-ohjeet opetushenkilökunnalle, oppilaille ja vanhemmille

Kilpailut

Uusimmat