Kuva: Radio Pooki

Oulun poliisilla vilkas uusivuosi

02.01.2019 08:20 - Marja Ollakka

Oulun poliisia työllistivät uutenavuotena niin liikennerikkomukset kuin järjestyshäiriötkin.

Maanantaina alkuillasta Kemintiellä Oulun poliisipartio pysäytti ajoneuvon, jonka kuljettajan paikalta tavattiin ajokortiton kuljettaja, joka puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nolla promillea. Kuljettajalla oli aikaisempia kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta ennen tätä tapausta 18 kpl. Kuljettajaa epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Muhoksella Matokorventiellä poliisi pysäytti maanantaina alkuillasta henkilöauton, jonka kuljettajalla ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta. Henkilöä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Myöhemmin Oulussa Koivumaantiellä poliisi pysäytti henkilöauton, jonka kuljettaja ajoi myös ilman ajo-oikeutta. Aikaisempia kuljettamisia oikeudetta henkilöllä oli 13 kappaletta ja henkilöä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Tiistaina noin klo 03 aikoihin Haukiputaalla Jussilantiellä auto oli ajautunut ojaan ja kuljettajaksi osoittautunut nuori nainen todettiin päihtyneeksi. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Oulun poliisilla oli vilkas uuden vuoden yö tehtävien suhteen. Mm. järjestyshäiriöitä ilmeni Oulun keskustan alueella yön aikana ja myös pahoinpitelyjä ravintoloiden lähettyvillä aamuyöstä.

Kilpailut

Uusimmat