Kuva: Jussi Häkkilä

Oulun kaupunki on aloittanut Kuivasjärven talviaikaisen ilmastuksen

30.11.2018 14:21 - Minna Kuosmanen

Kuivasjärveen syyskuussa 2018 asennetuista ilmastimista toinen on käynnistetty perjantaina 30.11.2018, ja toinen ilmastin tullaan käynnistämään lähiaikoina.

Jäällä liikkumista tulee välttää, sillä kaksi erillistä ilmastinta voivat yhdessä vaikuttaa jääpeitettä heikentäen hyvin laajalla alueella. Kuivasjärveä on ilmastettu talvisin 1980-luvulta lähtien. Vuoden 2014 jälkeen ilmastuksessa on ollut muutaman vuoden tauko vanhan ilmastimen rikkoutumisen johdosta.

Oulun kaupunki kilpailutti uuden ilmastuslaitteiston kesällä, ja kaksi uutta pintailmastinta asennettiin syksyllä 2018. Toinen ilmastin sijoittuu Kaijonlahden tulovirtaamaan Kylmäniemen kohdalle ja toinen järven keskisyvänteeseen. Ilmastuksen tavoitteena on taata riittävä happipitoisuus järven kalastolle myös talviaikaan.

Kilpailut

Uusimmat