Kuva: Shutterstock

Oulu-Koillismaan palomiehillä paljon vakavia sairastumisia

27.11.2018 14:03 - Kati Jurkko

Oulun palomiehet ovat huolissaan astma- ja syöpätapausten määristä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksella

Alueelle on tulossa viimeinkin uusia asemia, mutta niin sisäilmaongelmille kuin syöpävaarallisille aineille altistumisvaara jatkuu edelleen. Pahin tilanne on Oulun Raksilan keskuspaloasemalla sekä Kempeleen ja Kuusamon paloasemilla.

Oulun Palomiesyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Mänty kertoo, että aikaisemmin syöpään sairastuivat vanhemmat tupakoivat palomiehet. Nyt sairaus koskettaa myös nuorempia palomiehiä. Viimeisimmissä tapauksissa yhteinen tekijä on ollut se, että sairastuneet ovat olleet erittäin liikunnallisia ja terveellisiä elämäntavoiltaan.

– Sisäilmaongelmista oireilevia palo- ja pelastustehtävissä on ilmoitusten mukaan yli 60. Heidät työnantaja on siirtänyt muille asemille. Tiedossa myös on, että kaikki eivät edes tee Raksilassa ilmoitusta oireiluistaan, ilmeisesti koska muuta sijoituspaikkaa ei ole, Mänty jatkaa.

Asemarakennusten ongelmat ovat pelastuslaitoksen johdon ja vuokranantajan tiedossa, mutta konkreettiset toimenpiteet etenevät aivan liian hitaasti.

Raksilan asemalla esimerkiksi osoitettiin jo 2002 kuntoarvioinnissa sisäilmassa riittämättömyyttä, mutta vasta 2013 aseman piha-alueelle saatiin tilapäinen tilaelementtirakennus toimisto-, sosiaali- ja lepotiloja varten. Raksilan aseman osalta kolmas hankeselvitys johti viimein siihen, että päätettiin rakentaa uusi asema, joka voitaisiin ottaa käyttöön 2020–2021.

– Toivon mukaan Raksilan aseman laastaroinnista otettaisiin oppia niin ettei Oulussa, Kempeleellä ja muissa kunnissa tilojen kuntoon laittaminen kestä näin pitkään – lähes 20 vuotta, Mänty toteaa.

– Pelastuslaitos toimii työnantajana, mutta myös vuokralaisena keskuskunnalle. Tästä syystä Työturvallisuuslain velvoitteet turvallisista ja terveellisistä tiloista koskevat myös vuokranantajana toimivaa keskuskuntaa, Mänty huomauttaa.

Oulu-Koillismaalle on tulossa tällä hetkellä kolme uutta paloasemaa, joissa altistumisen ehkäisy on huomioitu. Ouluun rakennetaan Raksilan lisäksi Linnanmaalle paloasema ja Taivalkoskelle valmistuu asema ensi vuonna.

Oulun Palomiesyhdistys toivoo, että uusia asemia rakennettaessa ei unohdeta myöskään vanhoja paloasemia, joista osa kaipaa kipeästi remonttia, ei pelkästään sisäilmaongelmien vaan myös toiminnallisten haasteiden vuoksi. Hyvin jalkautettua Puhdas paloasema, terve palomies -toimintatapoja tulee edelleen jatkaa ja kehittää.

Palomiesliitto kehottaa pelastuslaitoksia tarttumaan ripeästi sisäilmaongelmiin. Paloasemien kosteusvauriot ja pelastusalan ammattilaisten homealtistumiset ovat yllättävän yleisiä.

Pelastuslaitosten olisi myös otettava välittömästi käyttöön toimintamallit, jotka vähentävät syöpävaarallisille aineille altistumista, Palomiesliitto muistuttaa. Lisäksi palomiehet olisi ilmoitettava ASA-rekisteriin ja heidän terveydentilaansa tulisi seurata tehostetusti. ASA-rekisteri on syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteri.

Pelastusalan ammattilaiset altistuvat syöpävaarallisille aineille paitsi sammutustehtävissä ja tilannepaikalla, myös palatessaan sammutusvarusteet päällä paloasemalle sekä paloasemalla varusteiden jälkihuollossa ja varusteiden säilytystiloissa.

Oulun palomiehet ovat huolissaan astma- ja syöpätapausten määristä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksella. Alueelle on tulossa viimeinkin uusia asemia, mutta niin sisäilmaongelmille kuin syöpävaarallisille aineille altistumisvaara jatkuu edelleen. Pahin tilanne on Oulun Raksilan keskuspaloasemalla sekä Kempeleen ja Kuusamon paloasemilla.

Oulun Palomiesyhdistyksen puheenjohtaja Pasi Mänty kertoo, että aikaisemmin syöpään sairastuivat vanhemmat tupakoivat palomiehet. Nyt sairaus koskettaa myös nuorempia palomiehiä. Viimeisimmissä tapauksissa yhteinen tekijä on ollut se, että sairastuneet ovat olleet erittäin liikunnallisia ja terveellisiä elämäntavoiltaan.

– Sisäilmaongelmista oireilevia palo- ja pelastustehtävissä on ilmoitusten mukaan yli 60. Heidät työnantaja on siirtänyt muille asemille. Tiedossa myös on, että kaikki eivät edes tee Raksilassa ilmoitusta oireiluistaan, ilmeisesti koska muuta sijoituspaikkaa ei ole, Mänty jatkaa.

Asemarakennusten ongelmat ovat pelastuslaitoksen johdon ja vuokranantajan tiedossa, mutta konkreettiset toimenpiteet etenevät aivan liian hitaasti.

Raksilan asemalla esimerkiksi osoitettiin jo 2002 kuntoarvioinnissa sisäilmassa riittämättömyyttä, mutta vasta 2013 aseman piha-alueelle saatiin tilapäinen tilaelementtirakennus toimisto-, sosiaali- ja lepotiloja varten. Raksilan aseman osalta kolmas hankeselvitys johti viimein siihen, että päätettiin rakentaa uusi asema, joka voitaisiin ottaa käyttöön 2020–2021.

– Toivon mukaan Raksilan aseman laastaroinnista otettaisiin oppia niin ettei Oulussa, Kempeleellä ja muissa kunnissa tilojen kuntoon laittaminen kestä näin pitkään – lähes 20 vuotta, Mänty toteaa.

– Pelastuslaitos toimii työnantajana, mutta myös vuokralaisena keskuskunnalle. Tästä syystä Työturvallisuuslain velvoitteet turvallisista ja terveellisistä tiloista koskevat myös vuokranantajana toimivaa keskuskuntaa, Mänty huomauttaa.

Oulu-Koillismaalle on tulossa tällä hetkellä kolme uutta paloasemaa, joissa altistumisen ehkäisy on huomioitu. Ouluun rakennetaan Raksilan lisäksi Linnanmaalle paloasema ja Taivalkoskelle valmistuu asema ensi vuonna. 

Oulun Palomiesyhdistys toivoo, että uusia asemia rakennettaessa ei unohdeta myöskään vanhoja paloasemia, joista osa kaipaa kipeästi remonttia, ei pelkästään sisäilmaongelmien vaan myös toiminnallisten haasteiden vuoksi. Hyvin jalkautettua Puhdas paloasema, terve palomies -toimintatapoja tulee edelleen jatkaa ja kehittää.

Palomiesliitto kehottaa pelastuslaitoksia tarttumaan ripeästi sisäilmaongelmiin. Paloasemien kosteusvauriot ja pelastusalan ammattilaisten homealtistumiset ovat yllättävän yleisiä.

Pelastuslaitosten olisi myös otettava välittömästi käyttöön toimintamallit, jotka vähentävät syöpävaarallisille aineille altistumista, Palomiesliitto muistuttaa. Lisäksi palomiehet olisi ilmoitettava ASA-rekisteriin ja heidän terveydentilaansa tulisi seurata tehostetusti. ASA-rekisteri on syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien rekisteri.

Pelastusalan ammattilaiset altistuvat syöpävaarallisille aineille paitsi sammutustehtävissä ja tilannepaikalla, myös palatessaan sammutusvarusteet päällä paloasemalle sekä paloasemalla varusteiden jälkihuollossa ja varusteiden säilytystiloissa.

Kilpailut

Uusimmat