Noidat ja jättihirviöt valtaavat valkokankaan IIK!!-festivaalilla

23.10.2018 10:43 - Jussi Häkkilä

Iik!! -festivaalin taiteellista johtaja Antti Näyhää haastattelee Jussi Häkkilä.

!7. IIK!!-kauhuelokuvafestivaali järjestetään Iissä ensi viikon lauantaina tänä vuonna yksipäiväisenä tapahtumana. Festivaalin mykkäelokuvana nähdään tänä vuonna tanskalaisen Benjamin Christensenin ohjaama Häxan vuodelta 1922. Noitavainojen historiaa dramatisoivan mykkäelokuvaklassikon säestää kotimaisen underground-musiikin legenda Veli-Matti Äijälä Torniosta. Lisäksi Iin Yöväentalon valkokankaalla nähdään mm. japanilaisen jättihirviöelokuvan perusteoksiin lukeutuva Rodan vuodelta 1956.
Lisäksi kilpailunäytöksessä nähdään seitsemän lyhyttä kotimaista kauhuelokuvaa, jotka kilpailevat parhaan kauhulyhytelokuvan palkinnosta. IIK!!-festivaalilla muistetaan myös suomalaista kauhukulttuuria edistänyttä henkilöä tai tahoa vuosittain jaettavalla IIKKA-palkinnolla.

Lue myös: 16:s IIK! muistelee kauhuohjaaja George A. Romeroa

Kilpailut

Uusimmat