Kuva: Johanna Riepula

Mankilanjärven kunnostus ja järvikaislan hyödyntäminen valittiin Pohjois-Pohjanmaan vuoden 2018 maisemateoksi

20.10.2018 10:34 - Ari Kettukangas

Siikalatvan Mankilassa on vesien- ja ympäristönhoitotoimia tehty pitkäjänteisesti. Mankilanjärven ja sen ympäristön kunnossapitoon on osallistunut suuri joukko vapaaehtoisia. Työ on ollut suunnitelmallista ja perustunut myös vedenlaadun tarkkailuun.

Mankilanjärven kunnostus ja järvikaislan hyödyntäminen on valittu vuoden 2018 maisemateoksi Pohjois-Pohjanmaalla. Maa- ja kotitalousnaiset järjestää Vuoden maisemateko -kilpailun nyt neljättä kertaa. Valtakunnallisen voittajan valitsee marraskuussa valitaan alueellisten ehdokkaiden joukosta. Oulun Maa- ja kotitalousnaiset valitsi yhdessä asiantuntijaraadin kanssa Pohjois-Pohjanmaan ehdokkaaksi Mankilan kyläseuran ja Mankilan yhteisen kalaveden osakaskunnan tekemän työn Mankilanjärven kunnostuksen ja järvikaislan hyödyntämisen hyväksi. Teemana oli tänä vuonna ”Laita hyvä kiertämään”. Kilpailulla haluttiin erityisesti edistää kiertotaloutta ja kiinnittää huomiota hoidon jatkuvuuden turvaamiseen, kierrätettävien materiaalien ja rakennustarvikkeiden käyttöön sekä hoitotoimenpiteistä syntyvän materiaalin jatkohyödyntämiseen. Siikalatvan Mankilassa on vesien- ja ympäristönhoitotoimia tehty pitkäjänteisesti. Mankilanjärven ja sen ympäristön kunnossapitoon on osallistunut suuri joukko vapaaehtoisia. Työ on ollut suunnitelmallista ja perustunut myös vedenlaadun tarkkailuun. Mankilan kyläseura ja Mankilan yhteisen kalaveden osakaskunta ovat osallistuneet useisiin hankkeisiin mm. vuosina 2013–2014 tarkkailtiin järven vedenlaatua Hydro-Pohjanmaa-hankkeessa.

Lue myös: Talvi 2018 -tapahtumassa laitetaan talvikausi käyntiin

Kilpailut

Uusimmat