Kuva: Poliisi

Suuri ryöstöaalto Oulussa - vihjeitä varten hyviä turvakamerakuvia

14.10.2018 12:03 - Ari Kettukangas

Viikon aikana Oulussa on tapahtunut kuusi eri myymäläryöstöä ja näistä neljä kahden päivän sisällä.

Oulussa on vallinnut kahden päivän aikana ja pitkin viikkoa iso ryöstösarja. Vähittäiskauppaliike ryöstettiin tänään klo 10 aikaan Oulussa Tullimiehentiellä Koskelan kaupunginosassa. Tekijä sai astalolla uhkaamalla haltuunsa vähäisen määrän käteistä rahaa. Teon jälkeen hän poistui jalkaisin Liisantielle ja sieltä jatkoi pakoa ilmeisesti vanhemmalla, vihreän värisellä Volkswagen Golf henkilöautolla Niittyaron suuntaan kevyen liikenteen väylää pitkin. Tekijällä oli tummat vaatteet ja kasvojen peittona musta-valkea huivi. Tekijää epäillään törkeästä ryöstöstä.

Koskela:

(kuva: Poliisi)

Oulussa Knuutilankankaalla Maasälväntiellä sijaitseva päivittäistavarakauppa ryöstettiin eilen päivällä vähän ennen puolta yhtä. Poliisi etsi paikalta poistunutta tummiin pukeutunutta tekijää usean partion voimin, mutta tekijää ei tavoitettu. Tekijä sai saaliikseen pienehkön summan rahaa. Poliisin väkivaltarikosyksikkö tutkii tapausta ryöstönä. Poliisi pyytää ilmoittamaan tapaukseen liittyvät vihjeet Oulun poliisin vihjepuhelimeen.

Knuutilankangas:

(kuva: Poliisi)

Eilen illa vähän ennen klo 21 Tuulimyllynkadulla Karjasillan kaupunginosassa ryöstettiin vähittäiskauppaliike teräaseella uhkaamalla. Tekijä sai haltuunsa käteistä rahaa ja hän poistui teon jälkeen jalkaisin Tuulimyllynkatua Paimenpolun suuntaan. Tekijää epäillään törkeästä ryöstöstä. Ryöstäjällä oli tummat housut, valkoinen takki jossa tumma huppu, kasvojen edessä pinkki huivi ja päässä maastokuvioinen lippalakki, jossa teksti "YANKEES".

Karjasilta:

(kuva: Poliisi)

Myös eilen illalla klo 23 aikaan Tukkimiehentiellä Alppilan kaupunginosassa sijaitseva kauppaliike ryöstettiin astalolla uhkaamalla kahden tekijän toimesta. Epäilyt saivat haltuunsa käteistä rahaa, jonka jälkeen molemmat poistuvat liikkeestä jalkaisin. Toisella tekijällä musta takki, jossa lukee hupussa valkoisella PUMA, käsissä on kirjavat lapaset, tummat farkut, mustat kengät, joissa on valkeat pohjat, miehellä on hupun alla musta kommandopipo ja valkoinen kassi. Toisella yllään tumma vetoketjullinen takki, jossa on keltavihreä kaulus ja vetoketjut, harmaa lippis, jossa on vasemmallapuolella edessä punainen täplä, mustat aurinkolasit, kasvojen peitteenä on valkoinen hengitysmaski, jossa on keskellä punainen ympyrä ja nenän kohdalla punainen vaakatasossa oleva viiva, harmaat collegehousut, joissa lukee vasemmassa lahkeessa jotain ja tummat tennarit. Molempia epäillään törkeästä ryöstöstä.

Alppila:

(kuva: poliisi)

Aikaisemmin tämän viikon maanantaina kaksi naamioitunutta henkilöä ryöstivät astalolla uhkaamalla Merikosken apteekin ja yksi mies ryösti Höyhtyän R-Kioskin. Radio Pooki uutisoi näistä sivuillaan alkuviikosta.

Merikoski:

(kuva: Poliisi)

Höyhtyä:

(kuva: Poliisi)

Kaikki Oulussa tapahtuneisiin ryöstöihin liittyvät havainnot tai vihjeet pyydetään joko sähköpostiin vakivalta.oulu@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen p. 0295416194.

Lue myös: Miestä puukotettiin hengenvaarallisesti kaulaan Oulussa

Kilpailut

Uusimmat