Kuva: Jussi Häkkilä

Henkilöautoilija menehtyi liikenneonnettomuudessa Temmeksellä

28.03.2018 08:38 - Ari Kettukangas

Rekkaan törmännyt pahoin vaurioitunut henkilöauto jäi romuttuneena tielle ja syttyi palamaan.

Eilen illalla klo 20 jälkeen nelostiellä Tyrnävän Temmeksellä aikaan tapahtui kuolemaan johtanut liikenneonnettomuus. Osallisina oli pohjoisen suunnasta tullut henkilöauto ja vastakkaisesta suunnasta tullut raskas yhdistelmäajoneuvo. Henkilöauto oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä ajautunut vastaantulevien kaistalle ja se törmäsi vastaan tulleen rekan keulaan. Pahoin vaurioitunut henkilöauto jäi romuttuneena tielle ja syttyi palamaan. Yksin autossa ollut henkilöauton kuljettaja sai välittömästi surmansa. Paikalle osuneet tiellä liikkujat olivat saaneet tulen sammuttimella hetkeksi sammumaan, mutta se oli kohta syttynyt uudelleen palamaan. Rekan kuljettaja sai myös sen verran vammoja, että hänet kuljetettiin lääkärin tarkastettavaksi. Henkilöauto tuhoutui onnettomuudessa täysin, myös rekka kärsi tuntuvia vaurioita. Liikenne jouduttiin ajoittain katkaisemaan pelastus- ja raivaustöiden vuoksi. Kaikkiaan raivaustyöt kestivät paikalla useita tunteja. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lue myös: Poliisi valvoo pääsiäisliikennettä

Kilpailut

Uusimmat