Sano KYLLÄ elinluovutukselle

09.10.2017 13:14 - Jussi Häkkilä

Tänään alkavalla elinsiirtoviikolla kehotetaan sanomaan KYLLÄ elinluovutukselle ja kertomaan tahtonsa läheisilleen. Munuais- ja maksaliiton viestintäpäällikkö Petri Inomaata haastattelee Jussi Häkkilä.

Tänään alkavalla elinsiirtoviikolla kehotetaan sanomaan KYLLÄ elinluovutukselle ja kertomaan tahtonsa läheisilleen. Suomessa elinsiirtoa odottaa jo yli 500 ihmistä. Siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä elinsiirtoja oli tehty 268. Viime vuonna siirtoja tehtiin 399. Joillekin odottaminen kestää liian kauan, eivätkä he selviä siihen saakka, että sopiva elin löytyy.

Yksi elinluovuttaja auttaa keskimäärin kolmea ihmistä, mutta parhaimmillaan jopa kuusi voi saada uuden elimen samalta luovuttajalta. Lain mukaan jokainen on elinluovuttaja, jollei ole sitä eläessään kieltänyt. Elinluovutuskortti on paras tapa ilmaista elinluovutustahto. Kortti nopeuttaa ja helpottaa prosessia, jolloin elimet saadaan nopeasti niitä tarvitseville, kuljetus- ja kylmäsäilytysaika lyhenee ja elinsiirron saavan ennuste paranee.

Elinluovutukseen ei ole ikärajaa, myös iäkäs voi toimia luovuttajana. Omien elintensä kelpoisuutta ei tarvitse itse arvioida. Elinluovutuskortin voivat tehdä kaikki. Vakava perussairauskaan ei yleensä estä elinluovutusta, merkittävää on siirrettävän elimen kunto

Kilpailut

Uusimmat