Oulu-Koillismaan pelastuslaitos huomioi tulipaloissa ansiokkaasti toimineita

05.10.2017 17:38 - Marja Ollakka

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos huomioi Uroteko-palkinnolla Oululaisen Jouni Naisniemen, joka ansiokkaalla toiminnallaan ja myös oman turvallisuutensa vaarantaen pelasti henkilön huoneistopalosta Oulussa 3.9.2017.

Huoneistopalo syttyi 3.9.2017 alkuillasta Oulussa Tuiran kaupunginosassa sijaitsevassa kerrostalossa, jossa myös Jouni Naisniemi asui. Jouni huomasi palon, kun hän oli lähdössä asunnoltaan. Syttyneen huoneiston ovi käytävälle oli raollaan ja asunnosta levisi runsaasti savua käytävälle. Huoneiston asukas ei kyennyt itse pelastautumaan palolta. Rajusta palosta huolimatta Jouni pelasti asukkaan asunnostaan ja rajoitti paloa sulkemalla syttyneen huoneiston oven, jonka jälkeen hän siirsi asukkaan turvaan savun täyttämältä käytävältä. Vielä ennen poistumista ulos hän palasi käytävälle ja varmisti, ettei käytävän muissa asunnoissa ole ihmisiä sisällä. Syttynyt huoneisto paloi lähes täydellisesti.

Pelastuslaitoksen arvion mukaan Jounin toiminnassa on ollut kyse uroteosta, joka tarkoittaa erityisen hyvää rohkeutta vaatinutta suoritusta.

Uroteko-palkinto on Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen vuonna 2014 perustama palkinto, jolla voidaan huomioida onnettomuus- ja vaaratilanteissa erityisen ansiokkaasti ja uhrautuvasti toimineita henkilöitä. Palkittava on lähtökohtaisesti maallikkoauttaja, jolla ei ole pelastusalan ammattikoulutusta eikä työkokemusta pelastustoiminnasta. Uroteko-palkinto luovutetaan enintään kaksi kertaa vuodessa. Uroteko-palkinto luovutettiin nyt toisen kerran.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos huomioi myös Kempeleessä asuvan Antti Klasilan, joka ansiokkaalla toiminnallaan avusti palvelukodin henkilöstöä palvelukodissa syttyneen tulipalon yhteydessä.

Tulipalo syttyi 3.9.2017 illalla Kempeleen Linnakankaalla sijaitsevassa palvelukodissa, jonka läheisyydessä Antti sattui palon syttymisen aikaan olemaan. Hän huomasi henkilökunnan avuntarpeen palvelukodin evakuoimisessa ja tarjosi siihen viivyttelemättä apuaan. Hän oli arvokkaana apuna henkilökunnalle asukkaiden evakuoimisessa turvaan savuisista tiloista.

Pelastuslaitoksen arvion mukaan Antin toiminnan merkitystä korostaa se, että kaikki palvelukodissa asuvat eivät kykene pelastautumaan omatoimisesti ja siten henkilökunnan toiminnalla on erityisen suuri merkitys tulipalon sattuessa. Kokonaisuutena sekä palvelukodin henkilökunnan että Antin toiminta oli tulipalotilanteessa erittäin ansiokasta.

Syttynyt palo rajoittui käytävän valaisimeen ja sen välittömään lähiympäristöön, mutta palosta muodostunut savu edellytti tilojen nopeaa tyhjentämistä.

Pelastuslaitos luovutti Antti Klasilalle pelastuslaitoksen religraafin muistoksi hänen ansiokkaasta toiminnasta tulipalotilanteessa.

Kilpailut

Uusimmat