Kuva: Fotolia

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus: Synnytystoiminta Oulaisten Oulaskankaalla lopetetaan

26.09.2017 08:46 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus määrää eilen tekemällään päätöksellä, että synnytystoiminta Oulaisten Oulaskankaan sairaalassa lopetetaan ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on hylännyt asiaa koskevan valituksen ja määrää eilen tekemällään päätöksellä, että synnytystoiminta Oulaisten Oulaskankaan sairaalassa lopetetaan ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Hallinto-oikeus katsoo, että Oulaskankaan sairaalan synnytystoiminnassa on riittämättömien voimavarojen ja osaamisen vuoksi potilasturvallisuutta vaarantavia puutteita tehostetun valvonnan yksikön perustamisesta huolimatta. Asiassa ei päätöksen mukaan myöskään ole tuotu esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella hallinto-oikeus voisi arvioida asiaa toisin.
Päätöksestä voi vielä valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri päättää mahdollisesta valituksen jättämisestä ensi kuun 23. päivä pidettävässä kokouksessa.

Lue myös: Synnytystoiminta Oulaskankaan sairaalassa loppuu

Kilpailut

Uusimmat