Kuva: Oulun Elokuvakeskus/Sauli Pesonen

Anna Asplund Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi

20.01.2017 16:00 - Jussi Häkkilä

Oulun Elokuvakeskus ry:n hallitus on valinnut Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi taiteen maisteri Anna Asplundin.

Oulun Elokuvakeskus ry:n hallitus on valinnut Oulun kansainvälisen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin uudeksi taiteelliseksi johtajaksi taiteen maisteri Anna Asplundin. Hän aloittaa toimensa kevään kuluessa. Festivaalin pitkäaikainen johtaja Eszter Vuojala jää eläkkeelle maaliskuussa. Asplund on työskennellyt aiemmin mm. Oulun kaupungin ja Sodankylän kunnan palveluksessa erilaisissa media- ja elokuva-alan tehtävissä. Hänen erikoisalansa on mediakasvatus.

Kilpailut

Uusimmat