Kuva: Oulun kaupunki

Pohjois-Pohjanmaa-palkinto Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennaselle

09.01.2017 08:29 - Jussi Häkkilä

Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon kaupunginjohtaja Matti Pennaselle tunnustuksena ansiokkaasta urasta sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Pohjois-Pohjanmaan maakuntahallitus on myöntänyt Pohjois-Pohjanmaa-palkinnon kaupunginjohtaja Matti Pennaselle tunnustuksena ansiokkaasta urasta sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Palkitsemisperustelujen mukaan kaupunginjohtajana Pennanen on tuonut Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnan Suomen kartalle ja osoittanut monien alueellisten ja valtakunnallisten luottamustehtävien sekä lukuisten työryhmien kautta, että pohjoinen maakunta voi olla monen asian veturi. Vahvalla, aloitteellisella ja aktiivisella yhteistyöotteella hän on tehnyt näkyväksi alueellisen kaupunkipolitiikan ja pohjoismaisen yhteistyön merkityksen maakunnan kehittymiselle.
Palkinto on kuvanveistäjä Sanna Koiviston muotoilema pienoisveistos, joka symboloi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa. Palkinto julkistettiin perjantaina Pohjois-Pohjanmaan liiton loppiaisvastaanotolla Oulussa.
Pohjois-Pohjanmaa-palkinto myönnetään maakunnan hyväksi tehdystä elämäntyöstä tai sellaisesta työstä, joka on tehnyt maakuntaa tunnetuksi ja vahvistanut sen identiteettiä. Palkinto on jaettu vuodesta 2004 lähtien.

Kilpailut

Uusimmat