Oululaiselle Juha Markkolalle tunnustus kiljuhanhen suojelutyöstä

04.11.2014 08:43 - Jussi Häkkilä

BirdLife Suomi on myöntänyt kultaisen ansiomerkin oululaiselle Juha Markkolalle yli 30 vuotta kestäneestä ansiokkaasta kiljuhanhen suojelutyöstä ja merkittävästä roolista Oulun seudun lintuharrastajayhteisön ja luonnonsuojelun hyväksi. Markkola on kiljuhanhen suojelun uranuurtaja Suomessa. Hänen sekä Eino Merilän, Pekka Niemisen ja Matti Tynjälän aloitteesta Suomeen perustettiin vuonna 1984 kiljuhanhen suojelutyöryhmä. Hän on myös käynnistänyt pohjoismaisen kiljuhanhiyhteistyön sekä järjestänyt ja osallistunut kansainvälisiin kiljuhanhen tutkimusretkikuntiin Venäjälle, Kazakstaniin ja Kiinaan. Markkola on myös kirjoittanut kiljuhanhesta useita kansainvälisiä  tieteellisiä julkaisuja. Kiljuhanhen suojelutyö on tuottanut tuloksia, ja Pohjolan kiljuhanhikanta on viime vuosina osoittanut varovaisia elpymisen merkkejä.

Kilpailut

Uusimmat