Kuva: Slava Vinokurov / Tangomarkkinat

Tangomarkkinoiden semifinalistit on valittu

02.05.2022 15:15 - Marja Ollakka

Tangomarkkinoiden semifinalistit on valittu. Vantaan Kulttuurikeskuksessa lauantaina 21. toukokuuta järjestettävän Semifinaalin solisteista puolet on valittu yleisöäänten perusteella ja puolet tuomariäänin.

Laulukilpailuun osallistui tänä vuonna 247 laulajaa, joiden joukosta valittiin yleisön äänestettäväksi yhteensä sata laulajaa. Nyt näiden tangotaitureiden joukosta on valittu yhteensä kuusitoista Semifinalistia, joista puolet pääsee jatkamaan kilpailua Seinäjoelle.

Vantaan Kulttuurikeskuksessa lauantaina 21. toukokuuta järjestettävän Semifinaalin solisteista puolet on valittu yleisöäänten perusteella ja puolet tuomariäänin. Sekä yleisö että tuomaristo arvioivat laulajia näiden toimittamien lauluvideoiden perusteella. Karsintavideoita katsottiin yhteensä 220 000 kertaa, ääniä annettiin 32 263.

Tämän vuoden tuomariston puheenjohtaja on Nina Tapio, jonka lisäksi tuomaristoon kuuluvat Marco Bjurström, Marko Maunuksela, Hanna Pakarinen ja Tangomarkkinoiden uuden levy-yhtiökumppani Universal Music Finlandin A&R director Marja Kokko.

Semifinaalista jatkoon valitut kahdeksan solistia nähdään seuraavan kerran Seinäjoen Finaalin karsinnassa torstaina 7. heinäkuuta, jolloin valitaan Finaalissa nähtävät neljä laulajaa. uUudet Tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 9. heinäkuuta. 

Semifinalistit 2022

NAISET

Yleisöäänillä valitut

1. Sari Tuliniemi (Kirkkonummi)

2. Hanna Hirvonen (Kajaani)

3. Satu Niemenmaa (Seinäjoki)

4. Maija Tenkanen (Huittinen)

Tuomareiden valinnat

1. Heta Halonen (Pori)

2. Sanni Reilin (Helsinki)

3  Milana Itäpää (Tampere)

4. Hanne Kivioja (Jyväskylä)

MIEHET

Yleisöäänillä valitut

1. Tommi Kostekivi (Muhos)

2. Aki Mäki (Eura)

3. Keijo Hietikko (Jalasjärvi)

4. Joonas Erkkilä (Seinäjoki)

Tuomareiden valinnat

1. Lauri Ketonen (Rauma)

2. Janne Marja-aho (Helsinki)

3. Joni Laakso (Järvenpää)

4. Tomi Kuusela (Mynämäki)

Kilpailut

Uusimmat