Kuva: Marja Ollakka

Eränkävijät-televisiosarja palkittiin vuoden erätekona

15.01.2019 12:34 - Jussi Häkkilä

Metsästäjäliitto palkitsi tänään Eränkävijät-televisiosarjan ensimmäistä kertaa jaetulla Wadén-palkinnolla.

Metsästäjäliitto palkitsi tänään Eränkävijät-televisiosarjan ensimmäistä kertaa jaetulla Wadén-palkinnolla. Sarja palkittiin merkittävästä metsästyksen eteen tehdystä julkisuustyöstä. Eränkävijät-sarja esittelee metsästystä ja kalastusta nykypäivän Suomessa. Sarjassa seurataan useamman intohimoisen eränkävijän elämäntapaa ja suhdetta ympäristöönsä. Heitä yhdistää rakkaus luontoon, vaikka taustoiltaan ja tarinoiltaan päähenkilöt ovat lähes toistensa vastakohtia ja kotoisin eri puolilta Suomea.

Eränkävijät tuo palkitsemisperustelujen mukaan positiivisella tavalla vastuullisen eränkäynnin perinnettä nykypäivään ja metsästyksen lähemmäksi suomalaisia. Sarja on toteutettu ennakkoluulottomasti ja täysin uudella tavalla ja se lisää metsästyksen yleistä hyväksyttävyyttä.

Eränkävijät on myös ainoa Kultaisilla Venloilla palkittu eräohjelma. Edellisvuonna parhaan tv-ohjelman Venlan lisäksi ohjelmaa tähdittävä Aki Huhtanen voitti viime viikonloppuna vuoden parhaan esiintyjän palkinnon. Sarja on myyty jo yli 30:een maahan.
Wadén-palkinto on nimetty Daniel Johannes Wadénin mukaan, joka oli Suomen puhelintoiminnan merkittävimpiä pioneereja sekä erittäin innokas metsästäjä ja riistanhoidon puolestapuhuja. Palkinto voidaan antaa suomalaiselle henkilölle tai toimijalle, joka on tehnyt merkittävää metsästyksen tai riistanhoidon edistämistyötä ja siten vaikuttanut metsästyksen tulevaisuuteen. Tuhannen euron rahapalkinnon lisäksi luovutetaan kunniakirja sekä palkinnosta muistoksi jäävä metsäaiheinen grafiikka.

Lue myös: Eränkävijät palkittiin Venla-gaalassa - "Toivottavasti pystytään avaamaan ovia etelään pohjoisen tekijöille"

Kilpailut

Uusimmat