Kuva: Ari Kettukangas

Kunnanjohtajan muotokuvan tekijäksi esitetään taiteilija Annu Kapulaista

22.09.2023 09:49 - Minna Kuosmanen

Muhoksen kunta etsi elo-syyskuussa 2023 avoimella haulla ammattikuvataiteilijaa toteuttamaan Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtajan tehtäviin siirtyneestä kunnanjohtaja Jussi Rämetistä muotokuvan. Muotokuvan tekijäksi esitetään helsinkiläistä taidemaalari Annu Kapulaista

Taiteilijahaku tehtiin portfoliohakuna. Hakemuksia tuli yhteensä 57, joista yksi saapui myöhässä. Kunnan valintatyöryhmä, johon kuului myös ulkopuolisia taiteen ammattilaisia, valikoi hakemuksista kolmen kärjen; taiteilijat Anna-Liisa Kankaanmäki, Annu Kapulainen sekä Raimo Törhönen. Jussi Rämetille jätettiin mahdollisuus tehdä valinta muotokuvan toteuttajasta fiinaalikolmikosta. Jussi Rämet ehdotti taiteilijaksi valittavan Annu Kapulaisen. Valintatyöryhmä esittää Jussi Rämetin ehdottamaa valintaa Muhoksen kunnanhallitukselle, joka tekee lopullisen päätöksen asiasta tiistaina 26.9.2023.

 Annu Kapulainen on helsinkiläinen taidemaalari, jonka päätekniikkana on öljyvärimaalaus. Kapulainen on hyödyntänyt klassista taidekoulutustaan erityisesti muotokuvissa, joita hän on tehnyt 1990-luvun lopusta lähtien – sekä virallisina tilausmuotokuvina että yksityismuotokuvina. Kapulainen on valmistunut vuonna 2023 taiteen maisteriksi Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Lisäksi hänellä on kuvataiteen maisterin tutkinto vuodelta 2003 Moskovan Akateemisen Surikov-taideinstituutin maalauksen laitokselta. Kapulaisella on ollut yksityisnäyttelyitä muun muassa Helsingissä, Pariisissa ja Pietarissa.

 Muotokuva tulee esille Muhoksen kunnantalolle, josta löytyvät myös kolmen aiemman kunnanjohtajan muotokuvat.

Kilpailut

Uusimmat