Korona on vaikuttanut myös asuntokauppaan – "Erobuumia on ollut ihan selkeästi kesän aikana havaittavissa"

14.10.2020 16:30 - Nelli Salomäki

Oulun Kiinteistömaailman Tuiran asuntomyymälän yrittäjä Anne-Mari Kalliopuskan mukaan pandemia aiheutti asuntokauppaan keväällä notkahduksen, mutta se on otettu jo kesän ja alkusyksyn aikana kiinni.

Keväällä tulleesta notkahduksesta selvittiin ainakin Kiinteistömaailma-ketjussa hyvin. Kalliopuskan mukaan Kiinteistömaailma teki syyskuussa valtakunnallisesti tarkasteltaessa parhaan kuukautensa seitsemään vuoteen.

Kalliopuskan mukaan myös asuntokaupassa on nähtävillä jonkinlainen eroaalto, kun ihmiset ovat muuttaneet eri osoitteisiin ja laittaneet yhteisen asunnon myyntiin. Talousongelmien aiheuttamat pakkomyynnit eivät kuitenkaan yrittäjän mukaan ole koronan vuoksi vielä lisääntyneet. Ulosottomyynnin kasvava trendi on jatkunut jo useamman vuoden ajan, mutta kasvun syinä Kalliopuska näkee esimerkiksi ihmisten yleisen heikon taloudellisen tilanteen ja ylilainoittamisen.

Kilpailut

Uusimmat