Kuva: Jussi Häkkilä

ELY-keskus myönsi loka-joulukuussa Pohjois-Pohjanmaalle kansallista rahoitusta ja yritysrahoitusta 2 883 000 euroa

31.01.2018 14:42 - Ari Kettukangas

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myönsi viime vuonna huomattavasti enemmän tukea investointeihin kuin edellisenä vuonna.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi loka-joulukuussa Pohjois-Pohjanmaalle kansallista rahoitusta ja yritysrahoitusta EU:n aluekehitysrahastosta yhteensä n. 2 883 000 euroa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myönsi viime vuonna huomattavasti enemmän tukea investointeihin kuin edellisenä vuonna. Vuoden loppupuolella investointeja haettiin ja myönnettiin mm. ict-toimialalle, jolla toimialalla yritysten kehittämisavustukset ovat suuntautuneet pääsääntöisesti kehittämishankkeisiin. Kainuuseen rahoitusta myönnettiin 565 500 euroa ja Lappiin n. 463 500 euroa. Yritysten kehittämispalveluihin tehtiin Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa loka-joulukuussa yhteensä 77 päätöstä. Näistä Pohjois-Pohjanmaalle kohdistui yhteensä 40, joista analyysipäätöksiä oli 12 kappaletta ja konsultointeja 28 kappaletta. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus rahoitti viime vuonna yritysten kehittämishankkeita Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla yhteensä noin 32 miljoonalla eurolla. Rahoituksella mahdollistetaan reilun 100 miljoonan euron investointi- ja kehittämishankkeiden toteutus sekä myötävaikutetaan arviolta 931 uuden työpaikan ja 20 uuden yrityksen syntymiseen.

Lue myös: Työnseisaus pysäyttää linja-auto liikenteen perjantaina

Kilpailut

Uusimmat