Pelle Miljoona 40-vuotisjuhlakiertueelle legendaarisella kokoonpanolla

16.05.2018 12:15 - Mika Kuki

Mittavalla 40-vuotisjuhlakiertueella nähdään juuri se legendaarinen läpimurtokokoonpano vuosilta 1979 ja 1980, jossa olivat mukana Pelle Miljoona Tumppi Varonen, Ari Taskinen, Andy McCoy ja Sami Yaffa.

Kiertue saapuu Ouluun perjantaina 23.11. konserttipaikkana hotelli Radisson BLU.

Edellä mainittu kokoonpano levytti suomipunkrockin ikivihreisiin lukeutuvan, Ari Taskisen säveltämän ja Pelle Miljoonan sanoittaman menestyskappaleen "Moottoritie on kuuma".

”Moottoritie on kuuma” löytyy Pelle Miljoona Oy:n samannimiseltä, syksyllä 1980 ilmestyneeltä klassikkoalbumilta. Samalla albumilla soivat myös sellaiset biisit kuin ”Olen kaunis”, ”Vapaus on suuri vankila”, ”Hyvää yötä maailma”, ”Älä äiti itke” ja ”Juokse villi lapsi”. Albumi nousi Suomen levymyyntilistan ykkössijalle ja myi kultaa.

Edellä mainittu kokoonpano kuitenkin hajosi juuri ennen menestyksen kruunaavaa, jo sovittua konserttikiertuetta. Andy McCoy ja Sami Yaffa jättivät yhtyeen ja muuttivat Tukholmaan perustamaan Hanoi Rocks -yhtyettä.

”VIISI VALOPÄÄTÄ TIEN PÄÄLLÄ…”

Pelle Miljoonan ensimmäinen levytysstudion oven avannut yhtye oli Savonlinnassa vuonna 1977 perustettu Pelle Miljoona & N.U.S. –niminen kokoonpano. Pelle Miljoonan pitkän uran varrella mahtuu lukuisia kokoonpanoja kuten Pelle Miljoona & 1978, Pelle Miljoona & 1980, Pelle Miljoona Oy, Pelle Miljoona & Avoimet Ovet, Miljoonaliiga, Pelle Miljoona & Linnunlaulu, Rockers, Pelle Miljoona & Ylivoima, Suspenders, Pelle Miljoona Unabomber, Pelle Miljoona United, Pelle miljoona Acoustokarhut, Pelle Miljoona & Haminan Akustiikka ym.

- Joo, onhan niitä ollut. Tuskin itsekään niitä kaikkia nimeltä muistan, Pelle Miljoona sanoo hymyillen.

- Tässä iässä sitä kaipaa jo vähän jännitystä elämäänsä. Siinä kai ainakin yksi syy, miksi me lähdetään alkuperäiskokoonpanossa syksyllä rundille. Ja ”Moottoritie on kuuma” –albumilla on nippu hemmetin hyviä rock-biisejä, joiden varaan juhlakiertueen keikkaohjelmisto pitkälti rakentuu. Tien päälle lähtee styrkkarit, soittokamat, valot ja viisi valopäätä, kertoo Pellen monivuotinen yhteistyökumppani Tumppi Varonen.

Aikoinaan Problems-yhtyeessäkin vaikuttanut Tumppi Varonen toimii laulusolistina muun muassa sellaisissa tutuissa biiseissä kuin ”Tahdon rakastella Sinua”, ”Älä äiti itke” ja ”Hyvä fiilis”.

- Aika kuluu nopeasti. Vaikea kuvitella, että tässä on taaperrettu jo nelisen kymmentä vuotta yhteen soittoon. Pelle Miljoona Oy on aina ollut sellainen ’kansanbändi’. Ei me ikinä kävelty ylimielisinä mistään putkesta estradille kukkoilemaan, vaan hiippailtiin lavalle kansan keskuudesta. Me oltiin samalla levelillä jengin kanssa. Pelle Miljoona Oy liikutti yleisöä, meidän keikoilla ihmiset rakastuivat toisiinsa ja meidän keikoilla syntyi pariskuntia. Ja yleisö lähti hymy kasvoillaan meidän keikoilta kotiin.

- Me ollaan kaikki, koko bändi – Varosen Tumppi, Taskisen Ari, Andy, Sami ja minä - yhä edelleen uskollisia sille idealismille, punkille, jonka nimeen me silloin 1980-luvulla vannottiin. Me ollaan yhä edelleen kaikki punkkareita… Mitä ikinä se nyt sitten tarkoittaakaan, Pelle toteaa.

Kilpailut

Uusimmat