Uusimmat

Kaksosten päivää vietetään Suomessa vuosittain helmikuun toinen päivä. Päivän on ideoinut Suomen Monikkoperheet ry
Ylivieskalaisilla on mahdollisuus tavata kaupunginjohtaja Maria Sorvistoa ja johtoryhmän edustajia yhteisissä kahvittelutapaamisissa jotka käyynistyvät tänään klo. 14.00 keskustan Häggmannilla. Paavo Törmi jututti kaupunginjohtaja Maria Sorvistoa tänään Pookin aamussa.
Uudistunut jätelaki edellyttää, että kaikkien biojätettä kompostoivien asuinkiinteistöjen sekä vapaa-ajan kiinteistöjen täytyy jatkossa tehdä kirjallinen kompostointi-ilmoitus jätehuoltoviranomaiselle. Ilmoitusvelvollisuus koskee elintarvikebiojätteen kompostointia. Puutarhajätteen kompostoinnista ei tarvitse tehdä ilmoitusta.
Kokkolan Zonta - naisten järjestämä hyväntekeväisyyskonsertti, Käsi Kädessä, kerää varoja hyvään tarkoitukseen. Konsertin tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Kokkolan ensi- ja turvakodille,tuen tarpeessa oleville lapsiperheille sekä toimintakeskus kompassin erityisryhmien virkistystoimintaan. Konsertissa esiintyy Kompassibändi, Räppänä, Mary & The Howling Lambs, TT Purontaka& orkesteri ja Matti Korkiala & orkesteri.
KVARNEN-Kruunupyyn kansanopisto Pohjanmaalla järjestää poliisiopintoihin valmistavaa POVAKO-koulutusta niin Suomen kuin Ruotsin kielellä. POVAKO koulutuksesta Matti Rantaa haastatteli Paavo Törmi
Oulussa Lapsen oikeuksia juhlistetaan jälleen tänään koko perheen Oulun Ilon päivä -tapahtumassa klo 15-19 Ouluhallissa. Tapahtuma järjestetään osana Lapsen oikeuksien viikkoa.
Miesten lastenhoitoon käyttämä aika on kasvanut 2000-luvulla. Uusien sukupolvien isät käyttävät selvästi enemmän aikaa lastenhoitoon kuin isät 20–40 vuotta sitten.
Oulun poliisilaitos on lähettänyt syyteharkintaan rikoskokonaisuuden, jossa poliisi epäilee oululaisen naisen saaneen petoksilla haltuunsa suuria rahamääriä. Naisen tavoitteena oli löytää seuranhakupalveluista vanhempia miehiä, joilta hän pyrki saamaan rahaa erinäisillä keksityillä syillä.
Liminka on Suomen kekseliäin kunta jo toisena vuonna peräkkäin. Liminka saa Suomen kekseliäimmän kunnan tunnustuksen tänä vuonna 68 kehittämisteolla, mikä on pienen kunnan työntekijämäärään nähden huippusaavutus. Limingasta on tuotu kehittämistekoja Tekojen torille useilta eri palvelualoilta, etenkin varhaiskasvatuksesta, opetusalalta, hallinnosta ja elinvoimapalveluista sekä puhtaus- ja ruokapalveluista
Raahen kaupungin vanhusasiainneuvosto yhteistyökumppaneineen on koonnut monipuolista ohjelmaa vanhustenviikolle. Pookin aamussa Paavo Törmin vieraana piipahti Raahen vanhusasiainneuvoston puheenjohtaja Kauko Lumiaho.
Suomessa elinsiirtoa odottaa yli 550 ihmistä. Kaikille uusi elin ei ehdi ajoissa, silläsiirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Vuosittain uuden elimen saa noin 400 tarvitsevaa.
Työ, opiskelupaikka tai perhe saisivat olulaisnuoret jäämään tulevaisuudessa asumaan Ouluun.Työ ja opinnot saavat nuoret puolestaan suunnittelemaan poismuuttoa Oulusta. Osa oululaisnuorista tuntee myös vetoa paikkakunnalle, jossa olisi rauhallisempaa tai kauniimpi luonto. Lisäksi muuttosuunnitelmien syyksi mainittiin kaipuu suvaitsevaisempaan ilmapiiriin.