Kuva: Arkkitehdit Kontukoski Oy sekä

Ouluhallin uusi laajennusosa otetaan käyttöön maanantaina

26.05.2021 17:48 - Marja Ollakka

Ouluhallin mittava laajennus ja peruskorjaus on valmistunut. Rakennuksen uudisosa otetaan oululaisten käyttöön maanantaina 31. toukokuuta kello 7.00.

Uusi, lähes 400-neliöinen kuntosali on kaupungin omistamista kuntosaleista suurin ja nykyaikaisin. Kuntosalilla ei ole varattuja vuoroja. Treenaamaan pääsee joka päivä, myös viikonloppuisin, kello 7–21.30. Kuntosalin vieressä olevaa 70-metristä juoksusuoraa voi myös hyödyntää esimerkiksi kuntosaliharjoittelun yhteydessä. Vanha kuntosali jää Ouluhallin kupolisalin käyttäjien harjoittelutilaksi.

Uusi pääovi sijaitsee moottoritien puolella, jossa parkkipaikkoja on runsaasti. Myös vanhasta sisäänkäynnistä pääsee sisälle. Uusi palvelupiste sijaitsee uuden puolen aulassa, lähellä entistä palvelupistettä.

Ouluhallin uusi kahvilaravintola sijaitsee aulassa, joka yhdistää rakennuksen uuden ja vanhan osan. Kupoliosan toisessa kerroksessa sijaitseva kahvila on jatkossa käytössä enää tapahtumien aikana tarvittaessa. Kahvilatoimintaa pyörittää Nallikari Oy, jonka omistaa kahdeksan oululaista urheiluseuraa sekä Oulun kaupunki.

Varatut vuorot lähtevät pyörimään maanantaista lähtien normaalisti laajennusosan muissa tiloissa eli liikuntasalissa, tanssisalissa ja kamppailusalissa. Telinevoimistelusali on ollut liikuntaseurojen käytössä vuorojen mukaisesti huhtikuun lopusta alkaen. Telinevoimistelijoiden harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet paranevat merkittävästi uuden salin myötä.

Ouluhallin peruskorjaus ja laajennus aloitettiin vuonna 2019. Suunnittelusta järjestettiin 2018 arkkitehtikilpailu, jonka voittajaksi valikoitui Arkkitehdit Kontukoski Oy:n ja rakennusliike Peab Oy:n laatima ehdotus Kiitäjä. 

Hankkeen kokonaisbudjetti oli noin 20 miljoonaa euroa. Rakennuttajana toimi Oulun Tilapalvelut -liikelaitos.

Lue myös: Oulussa korona­ro­ko­tukset laajenevat 40-vuotiaisiin ja sitä vanhempiin

Kilpailut

Uusimmat