Joulukuusesta apua kalojen kutupaikkojen puutteeseen

04.01.2018 09:56 - Jussi Häkkilä

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöstä kalatalousasiantuntija Juha Ojaharjua haastattelee Jussi Häkkilä.

Tulevana viikonloppuna Vaasassa ja Kokkolassa upotetaan joulukuusia jään alle helpottamaan keväällä kutevien kalojen lisääntymispaikkojen puutetta. Veteen upotettu joulukuusi eli turo antaa lisäksi suojaa ja ravintoa vastakuoriutuneille, sekä hieman isommillekin kalanpoikasille. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan turojen avulla voidaan jopa kaksinkertaistaa vesistössä elävien ahvenenpoikasten lukumäärä. Turoille on huutava tarve etenkin kaupungeissa ja taajamissa, joiden rannoilta sopivat kutupaikat puuttuvat usein lähes kokonaan. Suurimpia syitä kutupaikkojen puuttumiseen ovat rantojen rakentaminen ja raivaaminen sekä ruoppaukset.

Vaasassa joulukuuset upotetaan lauantaina Hietasaaren ja Vaskiluodon väliin aivan tiepenkereen viereen. Kokkolassa joulukuusia upotetaan sunnuntaina Friisin saaren eli Isokarin rantavesiin. Kumpikin tapahtuma järjestetään klo 10-14. Tapahtumissa on mukana paikallisten kalastusseurojen aktiiveja, jotka tekevät jäähän reikiä sekä opastavat ja auttavat kuusien upottamisessa. Jäälle on varattu myös kuusten upottamisessa tarvittavia tiiliskiviä ja narua. On syytä muistaa, että kuusen upottaminen vaatii aina vesialueen omistajan luvan. Niitä ei myöskään tule upottaa sellaiselle alueelle, jossa ne voivat aiheuttaa haittaa vesiliikenteelle.

Lue myös: Kalatalousalueiden määrä Suomessa vähenee sadalla

Kilpailut

Uusimmat