REBOOT Raahe –ideakilpailu julkistettiin, pääpalkintona 5000 euroa

08.04.2021 11:39 - Paavo Törmi

REBOOT Raahe- ideakilpailun päätuomari Pasi Pitkänen uskoo, että ideakilpailu on julkisen tahon järjestämänä lähes ainutlaatuinen. Idean jättämiseen on reilusti aikaa, sillä idea pitää jättää viimeistään toukokuun loppuun mennessä.

Kokeilukulttuurin hengessä kisan säännöt ovat varsin vapaamuotoiset. Kisaan osallistuja voi olla yksittäinen henkilö, organisaatio tai tiimi, jonka kokoa ei ole rajattu. Ehtona on, että osallistuja pystyy esittämään jonkin linkin tai siteen Raahen seutukuntaan, eli kuinka tämä on aidosti kytkeytynyt alueeseen. Linkin ehtii muodostamaan kisan aikanakin esimerkiksi verkostoitumalla seudun oppilaiden, oppilaitosten, yritysten tai muiden alueen toimijoiden kanssa.

Ideansa voi esittää missä muodossa tahansa, esimerkiksi videona, tekstinä, puheena, musiikkina tai halutessaan vaikka kabareena, kunhan ratkaisu käy selvästi esille ja ehdotuksen voi välittää tuomariston arvioitavaksi sähköpostitse tiedostona tai linkkinä. Arvioinnissa ratkaisee idea, jonka on oltava toteutuskelpoinen ilman suuria investointeja seudun toimijoiden omin voimin.

Kilpailu kestää toukokuun 2021 loppuun asti ja ehdotukset pyydetään toimittamaan osoitteeseen yrityspalvelut@raahe.fi 31.5. klo 16 mennessä. Kilpailutiedot julkaistaan myös englanniksi viikolla 14 Raahen seudun kehityksen verkkosivuilla.

Lue myös: Liminkalaisilla myönteinen kuva kunnastaan

Kilpailut

Uusimmat