Uusimmat
Suosituimmat

Matti Schönbergin hallissa ei koneet vanhene - 60-luvun entisöidyt kuorma-autot ja kuormaajat saavat uuden elämän Oulussa

04.03.2021 14:40 - Ari Kettukangas

Rasvamonttu vaalii tällä kertaa perinteitä Oulun Jäälissä. Matti Schönbergin hallista löytyy entisöityjä ja viimeisenpäälle nuoltuja Volvo kuorma-autoja ja erilaisia työkoneita. Samaista merkkiä on vaalittu hänen suvussa jo 70-luvulta lähtien. Harrastusta yhdistää myös mestarin aiempi päivätyö maansiirtourakoitsijana. Nykyisin leppoisat eläkepäivät kuluvat koneiden lisäksi myös ahkeran hiihtoharrastuksen parissa. Seuraavaksi kurkataankin miten on suksi on luistanut härveileiden parissa ja miltä kaikissa näyttää upea lopputulos!

(kuva: Ari Kettukangas)

Schönbergin Matti. Ahkera entisöijä, hiihtäjä ja eläkkeellä oleva maansiirtourakoitsija. Mies on entisöinyt hallissaan -60 ja -80-luvun Volvo kuorma-autoja "kasipareina" ja kaksiakselisina versioina. Myös Allis Chalmers kuormaaja on herätetty uuteen eloon viimeistä nippeliä myöten. Työt on tehty viimeisen tapin takaa ja myös koneiden ulkonäkö on yksyhteen. Kaikki kuorma-autot ovat myös kilpien välissä ja museorekisterissä. Matti on käynyt alalle vain elämänkoulun ja kansakoulun. Raskaan konetyön vastapainona mies hiihtelee joka talvi vähintään 1000 kilometriä.

(kuva: Ari Kettukangas)

"Kasipari" Volvo vuosimallia 1968.

(kuva: Ari Kettukangas)

Mestari palasi armeijasta vuonna 1972 ja tuona vuonna hänen isänsä hankki perheeseen ensimmäisen käytetyn kasiparin. Seuraavana vuonna hankittiin tilalle jo samanlainen malli uutena. Kasipari nimi tulee N88 mallista ja kolmiakselisen auton renkaiden lukumäärä määrittää sen "kymppipyöräksi".  Kuormureiden väritkin noudattavat tarkasti alkuperäisiä autoja. Tässä ja hallin toisessa identtisessä kasiparissa pellin alla 9.6 litran koneet ja 260 hevosvoimaa. Tämä yksilö on muuten tuorein projekti vuodelta 2019.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tältä sama auto näyttää nyt sisältä. Yhden menopelin kasaaminen ja maalaaminen vie Matin mukaan aikaa 8-12 kuukautta.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kyllä se on totta! Nämä ovat auton alkuperäiset istuinpäälliset. Onkohan alkuperäinen kuski ajanut solmio kaulassa? :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Volvo 485 vuosimallia 1964. Isällä oli samainen auto ja Matti opetteli myös ajamaan samaisella pelillä. Tämäkin peli kävi entisöintityön aikana täysin runkona ja nippeleinä. Tästä kaksiakselisesta mallista löytyy 140 hevosvoimaa.

(kuva: Ari Kettukangas)

Puureunainen lava syö tavaraa 5 kuutiota.

(kuva: Ari Kettukangas)

Tämä 485 oli ollut huonommilla jäljillä ja hytti meni runkoineenkin kauttaaltaan uusiksi. Auto hörähti käyntiin nyt ensiyrittämällä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Ensimmäisenä nähdyn kasipari Volvon kopio vuosimallia 1969.

(kuva: Ari Kettukangas)

Volvo N12 vuosimallia 1987. Tämä "nikke" malli on tullut Matille uutena ja myös se on purettu, hiekkapuhallettu ja maalattu. Mittariinkaan ei ole kertynyt kummemmin kilometrejä.

(kuva: Ari Kettukangas)

Allis Chalmers TL-14 vuosimallia 1964.  Kone on tehty alunperin maan kuormaamiseen, se painaa 7000 kiloa ja tämänkin runko kävi osina.

(kuva: Ari Kettukangas)

Koppi runkoineen meni myös täysin uusiksi. Kuormaajassa on neloskone, 100 hevosvoimaa ja se nostaa tavaraa 1,5 kuutiota.

(kuva: Ari Kettukangas)

On se tämäkin viimeisen päälle...hei Matti!...tuonne kauhaan on sittenkin jäänyt vähän hiekkaa! :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Allis Chalmers vuosimallia 1990. Tämäkin on tullut halliin uutena ja tällä hoituu jämerästi lumityöt.

(kuva: Ari Kettukangas)

Åkerman 200D "pikku-jussi" vuosimallia 1953.  Tämä vaijerikaivinkone laitettiin aikanaan traktorin perään ja siinä on 250 litran kauha. Kone on tehty Porissa ja siinä tuli mukana ruotsinkieliset käyttöohjeet :)

(kuva: Ari Kettukangas)

Isoihin koneisiin tarvitaan iso sorvi.

(kuva: Ari Kettukangas)

Matin aivoriihi tapahtuu toimiston puolella.

(kuva: Ari Kettukangas)

Kuvamateriaalia projektin vaiheista.

(kuva: Ari Kettukangas)

LOPPUYHTEENVETO: Kyllä mestari osaa hommansa! Haastattelun jälkeisinä viikkoina Matti lähti himohommaansa, eli hiihtelemään kevättalven hangille. Liikkumisesta puheenollen, tässä vielä tandem polkupyörä eripuraiselle parille :)  Vastapäinen penkki kuuluu olevan vapaana ja olisihan se onni jos jonkin tarjokkaan kanssa tuolla ei löytäisi yhteistä säveltä :) No taipuuhan se lopulta metallikin sepän käsissä. Ja pitäähän sitä koneidenkin kanssa pelatessa osata ymmärtää niidenkin sielunelämää. Mikä vielä tärkeintä, toivottavasti sillä yhteisellä tiellä säilyisi pitkään samanlainen uutuudenviehätys kuin hallinkin puolella :)

Lue myös: Toni Herranen tähtää 17-vuotiaana rallin maailmanmestaruuteen Oulussa - taustatukena lähipiiri ja Marcus Grönholmin kuljettajahautomo

Rasvamontun aiemmat jaksot ja vierailukohteen ilmoittaminen: Rasvamonttu

Uusimmat
Suosituimmat