Uusimmat
Suosituimmat

Ensimmäinen Kazecon Raahessa elokuussa

06.06.2019 10:17 - Jussi Häkkilä

Tuulia Turpeenojaa(kuvassa keskellä) haastattelee Jussi Häkkilä. Kuvassa vasemmalla Anni Myllymäki ja oikealla Emmi Meriruoko.

Raahessa järjestetään ensimmäinen aasialaisen populaarikulttuurin harrastajien Kazecon-tapahtuma elokuun 24, päivä Tapahtumatalo Raahessa. Vuosi sitten Taiteiden yössä järjestettiin pienimuotoisempi harrastajien kokoontuminen Nuorisokeskus Paradisessa. Aasialaiseen populaarikulttuuriin keskittyvälle tapahtumalle todettiin olevan Raahessa tilausta, joten suunnittelua päätettiin jatkaa varsinaisen conin järjestämiseksi.

Elokuussa on luvassa mm. cosplayta, teeman mukainen kirppari, taidekuja, paneeleita, vieraita, kaze-kahvila ja musiikkia. Ovet avataan yleisölle klo 11 ja ohjelma jatkuu kello 18:aan saakka. Kazeconin kaikkien aikojen ensimmäinen kunniavieras on tubettaja Kaoru Kitsune Oulusta. Tarkempi aikataulu julkaistaan myöhemmin tapahtuman nettisivuilla. 

Edellisillan Taiteiden yössä 23. elokuuta Tapahtumatalo Raahessa järjestetään kaikille avoin tapahtuman rekvisiittaa ja koristeluja valmisteleva työpaja. Kazeconin järjestämisestä vastaa joukko aktiivisia nuoria ja mukana apuna ovat kaupungin nuorisotoimi ja kulttuuripalvelut.

Lue myös: Raahen teollisuushistoriaa esillä Raahen museossa

Uusimmat
Suosituimmat