Fennovoiman rakentamislupa siirtyy vuoteen 2019

18.09.2017 11:28 - Paavo Törmi

Ydinvoimalaa Pyhäjoelle suunnitteleva Fennovoima on lykännyt jälleen arviotaan ydinvoiman tarvitsemasta rakentamisluvasta.

Fennovoima jätti rakentamislupahakemuksensa valtioneuvostolle kesällä 2015. Hakemuksessa kuvataan yleisellä tasolla muun muassa valittu laitospaikka, laitostyyppi, tärkeimmät turvallisuusjärjestelmät sekä Fennovoiman organisaatio. Ydinvoimalaitoksen rakentamisluvan myöntää valtioneuvosto, ja sen edellytyksenä on myönteinen turvallisuusarvio Säteilyturvakeskus STUKilta. Aikaisemmin fennovoima arvio saavansa luvan ensi vuoden aikana, mutta on joutunut lykkäämään arviotaan vuoteen 2019. Syynä on yhtiön toimitusjohtajan, Toni Hemmingin mukaan Suomalaisten vaatimusten ja lainsäädännön huomioiminen suunnittelutyössä, mikä on vienyt vienyt laitostoimittajalta enemmän aikaa kuin alun perin odotettiin.. Koska dokumenttien toimitus on ollut arvioitua hitaampaa, ei myöskään Säteilyturvakeskus ole päässyt tekemään omaa arviointityötään siinä mittakaavassa kuin he olivat suunnitelleet

Hemmingin mukaan suunta on kuitenkin oikea. Laitostoimittaja ja pääsuunnittelija ovat muun muassa tuoneet lähes sata uutta asiantuntijaa Helsinkiin kevään ja kesän aikana. Tämä on nopeuttanut työtä huomattavasti.

Hanhikivi 1 -laitoksessa hyödynnetään venäläisen Rosatomin VVER-teknologiaa.

Valmistuttuaan hanhikivi 1 tuottaa vuodessa noin 9TWh sähköä.

Kilpailut

Uusimmat