Uusimmat
Suosituimmat

Balettikoulu Sinikello juhlii 25-vuotista taivaltaan

15.09.2020 15:30 - Nelli Salomäki

Keväältä syksylle siirretyt juhlavuoden huipentavat näytökset päästään järjestämään tulevana viikonloppuna Pohjankartanon salissa. Näytösten järjestelyt on hoidettu yhteistyössä THL:n ja kaupungin terveysjohtajan kanssa.

Balettikoulu Sinikellon johtaja ja opettaja Päivi Koskela tiesi jo 11-vuotiaana haluavansa perustaa balettikoulun. Nyt 25 vuotta balettikoulua johtaneena hän tiedostaa, että kaiken sen ihanuuden lisäksi se on myös erittäin raskasta puuhaa.

Koskela kertoo, että näiden 25 vuoden aikana Balettikoulu Sinikellon harrastajamäärät ovat kasvaneet hurjasti. Tämän hetkinen tanssin ja baletin tila Oulussa on Koskelan näkemyksen mukaan todella hyvä, sillä Oulusta löytyy paljon tanssikouluja ja myös muita balettikouluja. Myös harrastajia ja valinnanvaraa eri lajien välillä löytyy paljon.

KUVA: Petri Kekkonen

Uusimmat
Suosituimmat