Kemissä rekisteröityjen yöpymisten määrä on kasvanut koronaa edeltävien vuosien ohi.
Lappi
12 päivää sitten
Tilastokeskuksen mukaan Oulun hotellien käyttöaste oli tammi-elokuussa Suomen korkein.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Tuoreimpien tilastojen mukaan matkailuala jatkaa kasvuaan Oulussa ja lähiseuduilla.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
VisitOulun mukaan yöpymisten määrä Oulussa kasvoi viime kuussa edellisen vuoden huhtikuuhun verrattuna noin 76 prosenttia.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kuusamon alueella on tehty kuluneena talvena ennätyksiä yöpymisissä, hiihtopäivissä sekä elämysmyynnissä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Viime vuosi kasvatti vapaa-ajan matkailijoiden osuutta Oulun seudulla.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kansainvälinen matkailu kehittyi Tilastokeskuksen mukaan viime kuussa vahvasti etenkin Lapissa, jossa eurooppalaisten matkailijoiden yöpymiset kipusivat uuteen ennätykseen.
Lappi
noin vuosi sitten
Kuusamon Ruka päätti eilen 220:n päivän mittaisen laskettelukautensa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten