Utsjoen seurakunta on voittanut Oulun hiippakunnan seurakunnille julistaman leikkimielisen Yhteisvastuukeräys-kilpailun.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Oulun seurakunnissa kerättiin tänä vuonna 71 027 euroa Yhteisvastuukeräykselle.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Valtakunnallisena Yhteisvastuu-piispana toimii Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo ja keräyksen televisioitava avajaismessu pidetään Karjasillan kirkossa kello 10.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Kirkkopalvelut ry:stä varainhankinnan päällikkö Eija Kilgastia haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun seurakunnissa kerättiin tänä vuonna Yhteisvastuukeräykselle yhteensä 60 910 euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Haukiputaan seurakunnan nuorisotyönohjaaja Katri Haapakorvaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun seurakunnissa kerättiin tänä vuonna Yhteisvastuukeräykselle yhteensä 56 274 euroa lipaskeräyksillä, myyjäisillä ja muilla tapahtumilla.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Oulun Karjasillan seurakunnan johtava diakoniaviranhaltija Nina Niemelää haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 3 vuotta sitten
Oulun evankelis-luterilaisissa seurakunnissa kerättiin tänä vuonna Yhteisvastuukeräyksessä 46 349 euroa. Keräyssumma jäi hieman pienemmäksi kuin viime vuosina koronapandemiasta johtuen. Tuottoisimpia keräysmenetelmiä olivat lipaskeräys sekä myyjäiset ja tapahtumat, joita tänä vuonna voitiin järjestää vain alkuvuodesta.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Diakoniatyöntekijä Marjaana Juolaa Ylivieskan seurakunnasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Pookin Päivä
yli 4 vuotta sitten
Oulun evankelis-luterilaisten seurakuntien Yhteisvastuukeräyksessä saatiin kokoon 64 307 euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Ari Kettukankaan jututettavana Karjasillan seurakunnasta keräyspäällikkö Jorma Viitala.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten
Yhteisvastuukeräys käynnistyy sunnuntaina. Marja soitti Pookin iltapäivästä keräysjohtaja Tapio Pajuselle.
Pookin Iltapäivä
yli 6 vuotta sitten
Kevään Yhteisvastuukeräyksen tuotot kohdistetaan Oulun seurakunnissa useampaan kohteeseen. Oulun seurakunnissa kerättiin kevään aikana 75 612,89 euroa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 6 vuotta sitten