Vestia Oy:n toimitusjohtaja Olavi Soiniota haastattelee Jussi Häkkilä.
Vestia Oy on ottanut ensimmäisenä Suomessa käyttöön kierrättämisen tueksi keinoälypohjaisen jätteen kuvantunnistamisen.
Vestia Oy:n kierrätysneuvoja Satu Hautakoskea haastattelee Jussi Häkkilä.
Jäteyhtiö Vestian keräämän poltettavan jätteen määrä kasvoi viime vuonna kaksi prosenttia asukasta kohden edellisvuoteen verrattuna.
Vesikolmio Oy ja Vestia Oy suunnittelevat yhteistä biokaasulaitosta Kalajoelle Vesikolmion keskuspuhdistamon yhteyteen.
Vestiasta kierrätysneuvoja Satu Hautakoskea haastattelee Jussi Häkkilä.
Vestia Yrityspalvelut Oy aloittaa yritys- ja teollisuusjätteiden loppusijoitusalueen rakentamisen Ylivieskan jätekeskuksen yhteyteen.
Vestia Oy eriyttää elinkeinoelämälle tarjottavat palvelut omaan erillään toimivaan yhtiöön.
Vajaa miljoona euroa maksava palvelurakennus on osa Vestian laajempaa investointi- ja kehityshanketta, jolla parannetaan palveluiden toimivuutta niin Ylivieskan jätekeskuksessa kuin hyötyjäteasemilla. Nykyiset tilat eivät enää riitä toimintojen kehittämiseen. Rakennuksen on tarkoitus valmistua ensi vuoden elokuussa. Hyötyjäteasemien aukioloaikoja tullaan pidentämään palveluautomaattien ja automatiikan avulla, jolloin yhteydenpidon hallinnoimiseen tarvitaan erillinen valvomo.
Vestia Oy:n toimitusjohtaja Olavi Soiniota haastattelee Jussi Häkkilä.
Vestian toimitusjohtaja Olavi Soiniota haastattelee Jussi Häkkilä.
Vestia Oy:n kokonaisjätteen määrä kasvoi viime vuonna lähes 75:llä prosentilla.
Vestia Oy:n työntekijän nimissä on lähtenyt tietojenkalasteluviesti, jossa on houkuteltu avaamaan linkki ja syöttämään Office 365 -palvelun käyttäjätunnus ja salasana.
Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Vestia Oy:lle Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeuden osoituksena hyvästä ja laadukkaasta jätehuollosta 16:n kunnan alueella.
Vestia Oy:n jätekeskuksessa poltettavan jätteen varastohallissa Ylivieskassa syttyi tänään pieni palon alku.
Vestia Oy alentaa kotitalouksista kerättävän poltettavan jätteen jätemaksuja ensi vuoden alusta viisi prosenttia. Toimitusjohtaja Antero Isokoskea haastattelee Jussi Häkkilä.