Pelastuslaitoksen vene Vaalasta oli nopeasti onnettomuuspaikalla ja pelasti vedenvaraan joutuneet ja toimitti ensihoidon tarkastettaviksi.
Pohjois-Pohjanmaa
7 päivää sitten
Pelastuslaitos esti palon leviämisen ja sammutti palavatrakennukset. Palon syttymissyystä ei ole tarkempaa tietoa.
Pohjois-Pohjanmaa
19 päivää sitten
Tuulialfan kehittämä Vaalan Turkkiselän tuulivoimahanke on siirtynyt OX2:lle.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Vaalan uuden vankilan harjannostajaisia vietetään tänään.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
11 lypsylehmää putosi eilisaamuna karjatilan avonaiseen lietealtaaseen Vaalassa Palotiellä.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Pohjois-Pohjanmaalla havaittiin sinilevää tällä viikolla kahdessa valtakunnalliseen seurantaan kuuluvassa kohteessa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin kuukausi sitten
Pohjois-Pohjanmaalla sinilevää havaittiin tällä viikolla vain yhdessä kohteessa.
Pohjois-Pohjanmaa
2 kuukautta sitten
Tapahtuman taiteellista johtaja, elokuvaohjaaja Markku Pölöstä haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
3 kuukautta sitten
Enersense on voittanut Fingridin julkisen hankinnan kilpailutuksessa sähköasemaurakan, jossa rakennetaan uusi Vaalan Nuojuankankaan muuntoasema sekä laajennetaan 110:n kilovoltin kytkinlaitosta.
Pohjois-Pohjanmaa
4 kuukautta sitten
Vaalan akuuttiosaston toiminta lakkaa ensi viikon perjantaina.
Pohjois-Pohjanmaa
5 kuukautta sitten
Teollisuusrakennuksen katto sortui tänään puolenpäivän aikaan Vaalassa Ouluntiellä.
Pohjois-Pohjanmaa
6 kuukautta sitten
Fingrid on aloittanut uuden, Vaalan Nuojuankankaalta Hyrynsalmen ja Ristijärven rajalle Seitenoikealle ulottuvan voimajohtohankkeen esisuunnittelun.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus laatii tiesuunnitelmaa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamiseksi Vaalaan Jylhämäntien varteen välillä Harritie-Koskentie.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Vaalan terveyskeskuksen akuuttiosaston sulkeutuminen aikaistuu jo tälle keväälle, koska osastoa ei todennäköisesti pystytä pitämään yllä tämänhetkisellä työntekijäresurssilla.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus aloittaa jalankulku- ja pyöräilyväylän suunnittelun Vaalassa välille Harritie-Koskentie.
Pohjois-Pohjanmaa
8 kuukautta sitten
Vaalan uuden vankilan peruskivi muurattiin tänään.
Pohjois-Pohjanmaa
10 kuukautta sitten