Kratonilla on tehty pitkäjänteisesti viimeisen neljän vuoden aikana turvallisuusharppaus koko henkilöstön voimin. Turvallisuustyössä tehdään koko ajan myös uusia avauksia ja vahvaa yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa. Yritys on muun muassa mukana Yrityskylässä, jossa pienoistehtaalla tuodaan turvallisuusajattelua esille jo kouluikäisille.
Pelastusjohtaja Jarmo Haapasta Jokilaaksojen pelastuslaitokselta haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun kaupunki järjestää tänään turvallisuusinfon Oulun kaupungintalolla klo 9-12.
Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajalaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun kaupunki järjestää turvallisuusinfon maanantaina 28.1.2019 klo 9-12 Oulun kaupungintalolla.
Oulun kaupunki etsii tämän syksyn aikana osallistuvan budjetoinnin avulla ehdotuksia Oulun ja oululaisten turvallisuuden ja tasa-arvon edistämiseen
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun liikenneturvallisuuspalkinnon sai tänään Oulun Turvaa tenaville -tapahtuma.
Koillismaalla ja Perämeren rannikolla järjestetään tämän kuun aikana kuusi ikääntyneille suunnattua turvallisuustapahtumaa. Ensimmäinen on tänään Oulussa.
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on käynnistänyt ratasuunnitelman laatimisen Nivalaan Iisalmi-Ylivieska -rataosuudelle välille Pussinperä-Hourula.
Iin edustalla sijaitsevat kaksi merikasvatuslaitosta on tyhjennetty kaloista IHN-virustapausten vuoksi.
Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta ylitarkastaja Mikko Ojalaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen alueella 13 paloasemaa on mukana Päivä Paloasemalla -tapahtumassa. Siitä käynnistyy myös Paloturvallisuusviikko. Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta Marjan jututettavana iltapäivässä oli Jarkko Heikkinen.
Kannuksen ja Toholammin kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat ovat valmistuneet. Liikenneympäristön parantamistoimenpiteitä esitetään suunnitelmissa Kannukseen 39:ään ja Toholammille 32:een kohteeseen
Rakennusteollisuus järjestää tällä viikolla koko alaa koskevan neljännen valtakunnallisen turvallisuusviikon otsikolla Viisaat kypärät yhteen. Työturvallisuusasiantuntija Juha Suvantoa Rakennusteollisuus ry:stä haastattelee Jussi Häkkilä.
Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnot jaettiin eilen. Keskisuurten yritysten sarjan voitti Oulussa toimiva Arizona Chemical, ja suurten yritysten sarjan kokkolalainen Freeport Cobalt.
Keskiviikkona käydyissä aluekilpailuissa ratkaistiin tämän vuoden NouHätä!-kampanjan finalistit. Loppukilpailussa on 22 joukkuetta, yksi jokaiselta pelastustoimialueelta.