Hallituksen raha-asiainvaliokunta puolsi eilen yhteensä 49,5:n miljoonan euron investointitukea kolmelle uuden energiateknologian hankkeelle, jotka koskevat uusiutuvan metanolin, nesteytetyn biometaanin ja bioetanolin tuotantoinvestointeja.
Keski-Pohjanmaa
11 päivää sitten
Oulun Energian suunnitteleman vedyntuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointi on käynnistynyt.
Pohjois-Pohjanmaa
7 kuukautta sitten
Vetyalfa Oy suunnittelee enimmillään noin tuhannen megawatin vedynerotus- ja synteettisten jatkojalosteiden tuotantolaitosta Vaalaan.
Pohjois-Pohjanmaa
9 kuukautta sitten
Yhdysvaltalainen Plug Power suunnittelee rakentavansa Suomeen kolme vedyn tuotantolaitosta, Kokkolaan, Kristiinankaupunkiin ja Porvooseen.
Keski-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten
Puhuri Oy:n tytäryhtiö Raahen Monivoima Oy ja Kokkolan Energia Oy ovat solmineet aiesopimuksen vedyn ja metaanin tuotannosta Ykspihlajan suurteollisuusalueella Kokkolassa. Hankkeeseen kuuluu Raahen Ketunperälle rakennettava tuulipuisto ja aurinkopaneelikenttä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 2 vuotta sitten