Oulun yliopiston lastentautien professori, FINT1DAS-hankkeen päätutkija Riitta Veijolaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Tutkimuksessa analysoitiin yli 114 000:n Suomessa vuosina 1987–1998 syntyneen henkilön tietoja. Kaikki heistä asuivat pääkaupunkiseudulla vuonna 2007. Seuranta alkoi heidän ollessa 8–21-vuotiaita ja jatkui keskimäärin lähes yhdeksän vuoden ajan.
Oulun yliopistosta tutkijatohtori Janne Pesosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnan sosiaalityön, saamentutkimuksen ja hallintotieteiden tutkijat ovat saaneet yhteensä lähes 1,6:n miljoonan euron rahoituksen viidelle hankkeelle, joissa tutkitaan hyvinvointia, työtä ja kansalaisuutta eri näkökulmista.
Oulun yliopiston johtama uusi tutkimushanke keskittyy hyödyntämään arktisista kasveista, kuten pohjoisista marjoista ja kuusen neulasista, saatavia vaha- ja nanobiomateriaaleja korkeaa lisäarvoa tuottavien bioteknologisten sovellusten kehittämisessä.
Oulun yliopistossa tarkastettavan väitöskirjan mukaan palsasuot ovat vaarassa kadota kuluvan vuosisadan aikana, sillä niissä esiintyvä ikirouta sulaa ilmastonmuutoksen seurauksena pohjoisilla alueilla.
Oulun Linnanmaan kampusalueen peruskallioon porataan tämän kuun alussa kaksi noin 600:n metrin syvyistä lämpökaivoa.
Pohjois-Suomen Terveydenhuollon tukisäätiö eli Terttu-säätiö on jakanut yhteensä 120 000 euroa kuudelle lupaavalle tutkimusryhmälle, kullekin 20 000 euroa.
Pohjois-Suomessa ja Ruotsissa käynnistyy ainutlaatuinen tutkimus, jolla ensi kertaa selvitetään eri hyttyslajien levinneisyyksiä ja vuosittaisia runsausvaihteluita.
Tutkimuksen johtaja, professori Terhi Piltosta Oulun yliopistosta haastattelee Jussi Häkkilä.
Oulun yliopiston rakennebiologian professori Lari Lehtiötä haastattelee Jussi Häkkilä.
Poliisi ei epäile rikosta Rovaniemellä sattuneen Ilmavoimien Hornet-hävittäjän putoamisessa.
Poliisin esitutkinta liittyen Rovaniemen kaupungin vuoden 2020 oikeudellisten palveluiden hankintaan on päättynyt.
Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta on saanut 198 100:n euron rahoituksen Business Finlandilta hankkeeseen, jossa tutkitaan työntekijälähtöistä työpaikkaa etenkin hybridityön, digitaalisten sovellusten, johtamisen ja työntekijäkokemuksen näkökulmista.
Polven magneettikuvissa havaittavat lievät rakenteelliset muutokset ovat yleisiä jo kolmekymppisillä, myös ilman polvikipuja tai muita oireita.
Onnettomuustutkintakeskus on selvittänyt Pyhäjoella tämän kuun alussa sattunutta tapahtumaa, jossa päiväkodissa hoidossa ollut lapsi kuoli.