Oulun tiernapoikakilpailun yleisen sarjan voitti Tiernamaan laulajat Oulusta ja Pyhännältä, perinnesarjan Lakeuden kuninkaat Tyrnävältä ja mukaelmasarjan Leevin laulajat Oulusta.
Oulussa viikonloppuna järjestetyn tiernapoikakilpailun perinnesarjan voitti Lakeuden kuninkaat Tyrnävältä, yleisen sarjan Madekosken Tiernat Oulusta ja mukaelmasarjan Leevin Laulajat Oulusta.
Oulun liikekeskus ry:stä Hanna Lahti kävi kertomassa Oulun joulunavauksesta ja Tierna-ajasta Pookin iltapäivässä.
Tiernapoikakilpailu järjestetään jälleen Oulussa ensi kuun viimeisenä viikonloppuna avoimena yleisölle.
Oulun Liikekeskus ry:n toiminnanjohtaja Leena Vuotovesi vieraili Pookin iltapäivässä. Tiernatori on avoinna 10.-23. joulukuuta Rotuaarilla.
Oulun tämänvuotisen tiernapoikakilpailun yleisen sarjan voitti Tiernamaan laulajat Oulusta.
Kilpailuun oli ilmoittautunut yhteensä 13 ryhmää. Tiernakaupungin perinne- ja mukaelmat-sarjoihin ilmoittautui kumpaankin kolme joukkuetta. He esiintyvät tänään sunnuntaina finaalissa.
Tiernasäätiö on päättänyt, että sen järjestämissä tilaisuuksissa murjaanien kuninkaan kasvojen mustaamista ei sallita rasistisena ja suosittelee kaikille muillekin, että roolihahmon esittäjällä on tumma vaatetus ja parta tai kasvojen alaosa mustattu vain nenän alapuolelta.
Jatuli Gamesin Olli Levaniemi vieraili Pookin iltapäivässä kertomassa Tierna-lautapelistä.
Tiernan koulun oppilaat pääsevät aloittamaan ensi vuoden uusissa tiloissa Oulun Toppilassa.
Riina Aikio, tapahtumapäällikkö Business Oulusta, kävi juttelemassa Marjan kanssa Tierna-ajasta.
Oulun Tiernapojat-patsas siirretään uudelle Kirkkokadun kävelykatuosuudelle.
Valtakunnallisia Tiernapoikalaulukilpailuja ei järjestetä tänä vuonna.
Tiernatorin tuottaja Eeva Ojala kävi jutustelemassa Pookin iltapäivässä.
Viikonloppuna Oulussa järjestetyn valtakunnallisen tiernapoikakilpailun perinnesarjan voitti Ynnin Tiernat Oulusta, yleisen sarjan Tiernamaan kulkijat Oulusta ja mukaelmat-sarjan Oulunkylän yhteiskoulun tiernatytöt Helsingistä.
Oulussa loppuviikosta järjestettävään tiernapoikakilpailuun on ilmoittautunut 18 joukkuetta.