Oulussa eilen järjestetyssä Pohjois-Suomen Taitaja9-aluekilpailussa valittiin viisi joukkuetta valtakunnalliseen Taitaja9-finaaliin Kuopioon toukokuussa.
Kolmipäiväinen ammattitaidon SM-kilpailu päättyi eilen. Taitaja-kisassa pohjoiseen tuli 20 mitalia, joista yhdeksän kultaa.
Nuorten ammattitaidon suomenmestaruuskilpailu Taitaja järjestetään tällä viikolla hajautettuna usealla paikakunnalla.
Tornion Putaan koulun joukkue pääsee Taitaja9-finaaliin Jyväskylään. Tänään kilpailtiin Taitaja9-finaalipaikoista Pohjois-Suomen aluekilpailussa Oulun seudun ammattiopiston Kaukovainion yksikössä. Koko aluekilpailun paras ja voittaja oli Tornion Putaan koulun joukkue ”Prätkähiiret”, jossa kisasivat Oona Antinjuntti, Noora Tilja ja Mikael Kylmämaa. Nuoret ratkaisivat ratatehtävät ylivoimaisesti. Taitaja9-finaali kisataan Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtuman yhteydessä 12. – 13. toukokuuta.
Pohjois-Suomen yläkoululaisten Taitaja9-aluekilpailu pidettiin tänään Oulun seudun ammattiopistossa Kaukovainiolla. Kuvassa kisan voittanut Ranuan yläkoulun joukkue.
Ammattiopisto Lappian Muonion toimipaikassa keskiviikkona pidetyn Jokivarren ja läntisen Tunturi-Lapin Taitaja9-paikalliskilpailun voitti Pellon yläkoulun Team Sekopäät -joukkue, jossa kisasivat Helmi Saukkoriipi, Markus Lamsijärvi ja Joni Siivola.
Kemissä eilen käydyn Meri-Lapin Taitaja9-paikalliskilpailun voitti Tervolan Lapinniemen koulun joukkue, jossa kisasivat Tuuli Alamikkotervo, Lilja Holma ja Antti Varajärvi.
Raahessa järjestetään tänään peruskoulun 7.–9.-luokkalaisten kädentaitokisa Taitaja9-paikalliskilpailu.
Tuupalan koulun joukkue Kuhmosta, Karihaaran koulun joukkue Kemistä, Kuivaniemen koulun joukkue Iistä ja Ruukin peruskoulun joukkue Siikajoelta edustavat Pohjois-Suomea valtakunnallisessa Taitaja9-finaalissa toukokuussa Tampereella. Kuvassa Kemin Karihaaran koulun joukkue.
Ammattiopisto Lappia eilen järjestämien Taitaja9-karsintakilpailujen voittaja on Kemin Karihaaran kakkosjoukkue, jossa kisasivat Olli Myllymäki, Niklas Lammi ja Jenny Ilpoinen.
Ammattiopisto Lappia järjestää tänään Kemissä Meri-Lapin alueen yläkoululaisille vuosittaisen Taitaja9-paikalliskilpailun.