Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta Taidetestaajat-toiminnan päällikkö Joonas Keskistä haastattelee Jussi Häkkilä.
Hankkeessa kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset pääsevät korkealaatuisille taidevierailuille. Hanke alkoi lukuvuonna 2017–2018, ja joka vuosi noin 60 000 nuorta ja heidän noin 5 000 opettajaansa ovat saaneet mahdollisuuden vierailla kahdessa valmiiksi sovitussa kulttuurikohteessa. Toinen kohde on ollut omassa maakunnassa ja toinen yleensä pääkaupunkiseudulla. Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden ja Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto ovat tarjonneet kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen käynnit esimerkiksi oopperaan, teatteriin, konserttiin tai taidenäyttelyyn. Hanke jatkuu lukuvuonna 2020–2021 yhden vierailun mallilla, jossa luokat tekevät yhden taidevierailun omalla lähialueellaan. Länsi-Lapista vierailukohteeksi on valittu Kemin taidemuseo, jossa tulee lukuvuoden 2020-2021 aikana vierailemaan noin 550 kahdeksasluokkalaista.
Lukuvuonna 2018–2019 kulttuurin suurhanke Taidetestaajat tarjoaa jälleen ilmaisia taidevierailuja kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille. Hankkeen toisena lukuvuonna nuorilla on 47 vierailukohdetta ympäri maata. Mukaan valituista taideorganisaatioista uusia on 13.
Taidetestaajat-hankkeen vastaava koordinaattori Anu-Maarit Moilasta Suomen lastenkulttuurikeskusten liitosta haastattelee Jussi Häkkilä.