Kumppanuussopimuksessa OSAO ja Nokia Solutions Networks sopivat keskinäisestä, pitkäjänteisestä ja tavoitteellisesta yhteistyöstä ammattitaidon ja osaamisen ylläpitämisessä sekä kehittämisessä.
Bittium Biosignals ja Preventice Solutions ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Bittium jatkaa sydämen rytmihäiriöitä monitoroivien laitteiden toimitussopimusta Preventice Solutionsille.
Muon Solutions Oy:n toimitusjohtaja Marko Holmaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Joukko kansainvälisiä tutkijoita ehdottaa vaarallisten tulivuorien seuraamiseen uutta menetelmää, joka oikein käytettynä voi ennakoida purkauksia.
Oulun ja Harvardin yliopistojen tutkijat ovat löytäneet aiemmin tuntemattoman mekanismin, jolla elimistön solut aistivat happea.
Kahdeksan suomalaista tieteen tukijaa jakaa yli 1,4 miljoonaa euroa apurahoja teknistieteelliseen tutkimukseen. Yksi tekniseen läpimurtoon tähtäävistä riskihankkeista on haukiputaalainen Muon Solutions Oy.