Toiminta on kasvanut nopeasti, ja tänä päivänä sitä pyörittää päivittäin noin kolmekymmentä henkilöä vapaaehtoiset mukaan lukien.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun seurakuntien diakoniatyö auttoi ruoka-apua kaipaavia viime vuonna yli 20 000 kertaa.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Sosiaali- ja terveysministeriö on myöntänyt ruoka-aputoiminnan järjestämiseen valtionavustuksia.
Pohjois-Pohjanmaa
noin vuosi sitten
Oulun prikka -hankkeessa tehty selvitys osoittaa, että Oulussa jaetaan kymmeniätuhansia kasseja ja aterioita ruoka-apuna vuodessa. Hävikkiruuan logistiikka vähentäisi biojätteeksi menevän ruuan määrää ja toisi tehokkuutta ja huoltovarmuutta ruoka-apuun. Useat sanoivat ruoka-apuun tulemisen syyksi taloudellisen niukkuuden, rahattomuuden ja suoranaisen nälän. Vallitseva poikkeusaika on vaikuttanut myös ruoka-apuun, ruokajakelut ovat keskeytyneet ja kassien jonotus ei ole mahdollista tai yhteisiä ruokailuja ei ole voitu järjestää. Jotkut toimijat ovat edelleen pystyneet toimittamaan ruokakasseja suoraan avunsaajille, mutta toiminta on monilta osin haasteellisempaa.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Ylivieskan kaupunki aloittaa kokeilun kouluruuan jakelusta etäopiskelussa oleville 1.-9. luokkalaisille.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 4 vuotta sitten
Petri Alminoja haastattelee Sari Niemelää Raahen Vapaaehtoisista ja Matti Silvolaa SPR:stä.
Pookin Päivä
yli 4 vuotta sitten
Projektipäällikkö Nina Niemelää haastattelee Jussi Häkkilä.
Pohjois-Pohjanmaa
yli 5 vuotta sitten