Ylen kampanjassa haastetaan suomalaiset keräämään yhteensä miljoona pussillista roskia.
Poliisi tutkii Oulussa eilen ja tänä aamuna syttyneitä kolmea tulipaloa tahallaan sytytettyinä.
Kerrostalon pihapiirissä autohallin yhteydessä sijaitseva roskakatos paloi tänä aamuna Oulun Kiramokadulla.
Erityisasiantuntija Mari Juntusta Kiertokaari Oy:stä haastattelee Jussi Häkkilä.
Kemissä Sulkatiellä paloi viime yönä roskakatos ja sen vieressä ollut auto.
Metsähallitus on poistanut roska-astiat Kevon luonnonpuiston taukopaikoilta.
Kemin Sotisaaressa paloi eilen vanha asumaton talo.
Torniossa Aarnintiellä paloi varhain tänä aamuna roskakatos ja rikottiin rappukäytävän oven laseja.
Noin yhdeksän neliön roskakatos paloi eilen Oulussa Rantakadulla kerrostalon sisäpihalla.
Luonto-Liiton Pohjois-Suomen piiri järjestää huomenna roskatalkoot kello 12-15.
Roskakatos tuhoutui eilen tulipalossa Pakolantiellä Limingassa.
Eilen Pohjois-Pohjanmaalla oli kolme maastopaloa.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnasta haastattelee Jussi Häkkilä.
Ari Kettukankaan jututettavana YIT:ltä työmaapäällikkö Mikko Kivelä.
WWF Suomen meriasiantuntija Anna Soirinsuota haastattelee Jussi Häkkilä.
Rovaniemen poliisille tuli viime yön aikana kolme erillistä tehtävää, joissa kaikissa roskakatos tai roska-astia sytytettiin tuleen.